Häähumua

puku2

puku1
Aamu alkoi tänään hieman erikoisissa merkeissä. Suuntasimme parin ystäväni kanssa keskustan Fiancée-liikkeeseen. Ystäväni on menossa ensi kesänä naimisiin, joten hääpuvun metsästys ja mietintä ovat jo täydessä vauhdissa.

Liikkeessä oli paljon kauniita pukuja, ja olinkin innoissani hipelöimässä niitä. Moni miellytti omaa silmääni, mutta tuleva morsian oli hieman vaativampi tapaus. Niin tosin olisin varmasti itsekin, mikäli hääni oikeasti lähestyisivät…

On kyllä jännittävää ajatella, että yksi meidän kolmikostamme on oikeasti menossa naimisiin. Eihän siitä ole kauaa, kun naureskelimme hölmöille treffi-ilmoituksille ja tuskastelimme sitä, ettei maailmasta ehkä koskaan löydy ketään, joka olisi täydellinen juuri meille. Salaa olin ehkä kuvitellut, että kolmikostamme avioituisi ensimmäisenä ”ikuisuuspari”, joka tosiaan on ollut yhdessä pienen ikuisuuden.  Nyt kävi kuitenkin näin, enkä voisi olla onnellisempi tulevan avioparin puolesta!
puku3

puku4

Tunti vierähti nopeasti sohvalla istuskellessa ja pukuja kommentoidessa. Herkistelyitkuilta vältyttiin ainakin toistaiseksi ja käsi pysyi vakaana kameran kanssa. Oli kuitenkin aivan mahtavaa päästä mukaan! Kyseessä on kuitenkin itselleni täysin vieras maailma. Olen tainnut viimeksi olla häissä yli kaksikymmentä vuotta sitten! Huhhuh.

Ensi kesää odotellessa!
puku5

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s