Videoita!

IMG_3917Jo ennen Viron matkaa mietimme, että olisi kiva ottaa reissun aikana klippejä ja koota ne sitten kokonaiseksi videoksi tänne blogin puolelle. Olemme molemmat nimittäin innostuneet videokuvauksesta, sillä se tuo (varsinkin matkoilla) aivan uudenlaista ulottuvuutta ja mahdollisuuksia.

Ennen reissua selailimme myytäviä videokameroita ja vertailimme niiden ominaisuuksia. Tutkailu oli sellaisella ehkä sitten joskus myöhemmin -asteella. Virossa kuitenkin harmiksemme huomasimme, että järkkärillä videointi oli yllättävän työlästä ja vaikeaa: joko unohdimme ottaa videoita tai sitten tavallisia kuvia. Aikaa meni paljon, ja jatkuvan säätelyn takia hermotkin olivat välillä koetuksella… Mietimme monet kerrat, miten paljon helpompaa olisi, jos kuvaukseen ja videointiin olisi omat kameransa.

Kotiin päästyämme katsoimme videoita koneella ja olimme pettyneitä. Järkkäri on itselleni aivan liian painava videokuvausta ajatellen, ja jälki oli kaukana vakaasta… Lisäksi tarkennuksen kanssa tuntui olevan paljon ongelmia, tein sitä sitten manuaalisesti tai automaatin turvin. Hahah, tietenkin on turha syyttää pelkkää kameraa – kyllä sitä harjoitusta tarvitsen itsekin todella paljon!

Aikamme mietittyämme päätimme kuitenkin investoida videokameraan. Ja tässä se nyt on, uusi perheenjäsenemme, josta olemme kaikki kovin innoissamme!IMG_3920

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s