Joskus täytyy uskaltaa

IMG_4113
Työnarkomaani.
Olen aloittanut työelämän 14-vuotiaana. Siitä asti olen työskennellyt koulun ja opintojen ohella iltaisin, viikonloppuisin ja kaikki mahdolliset lomat ja pyhäpäivät. Minulla ei ole ollut lomaa yli kymmeneen vuoteen. Tai kyllä, on ollut, mutta olen silloinkin hankkinut muita töitä. Ettei vaan menisi laiskotteluksi. Olen ollut töissä kaikki vaput, juhannukset, pääsiäiset ja joulut. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa, jos olen pyytänyt vapaapäivät peräkkäin, että pääsisin edes hetkeksi reissuun. Olen ottanut lisää työvuoroja, vaikka tuntuu, että kalenteri on jo ihan täynnä.

Juttelin asiasta kavereideni ja perheeni kanssa. Kaikki sanoivat samaa. Minä olen aina ollut se, joka ei ole päässyt parhaimpiin bileisiin, festareille, synttäreille tai sukujuhliin, koska olen ollut töissä. Minun kanssani kaikki on pitänyt sopia kuukausien päähän, ja sitten sormet ristissä toivoa, etteivät työt sotke suunnitelmia.

Suorittaja. Minulle on aina ollut tärkeää menestyä hyvin koulussa ja opinnoissa. Ihan hyvä ei ole koskaan riittänyt. Ja totta kai opiskelujen ohessa tulee tehdä töitä, ettei kukaan (vähiten minä itse) pidä laiskana. Olen aikatauluttamisen mestari. Saan samaan vuorokauteen mahdutettua parit esseet, tenttiin lukemiset, kahdeksan tunnin työpäivän, koiran lenkitykset, harrastukset ja kämpän siivoamisen. Ei tarvitse olla matemaatikko tajutakseen, että kaikki edellä mainitut vievät todella paljon aikaa. Jostain on siis tingittävä. Kaikki nämä vuodet minä olen tinkinyt unesta ja kavereista, sosiaalisesta elämästä. Jollain lääkärireissulla lääkäri sanoikin minulle, että olen karsinut elämästäni kaiken kivan. Kaiken sen, joka antaa voimaa ja josta nautin. Niinhän se on.

IMG_4112
En tiedä, olenko paitsi vanhentunut myös viisastunut. Huhtikuussa tein nimittäin jotain ennenkuulumatonta. Jotain vain ja ainoastaan itseni takia. Jotain sellaista, mikä aiemmin olisi aiheuttanut vähintäänkin hermoromahduksen ja rytmihäiriöitä. Sanoin töissä, että minun on aika jatkaa matkaa. Haluan vihdoin tehdä jotain omannäköistä. Ja mennä vauhdilla eteenpäin.

Mitä seuraavaksi, moni varmaan ihmettelee. Huhtikuussa rehellinen vastaus olisi ollut en tiedä. Minulla ei ollut plan b:tä, ei seuraavaa työpaikkaa. Ystäväni kyselivät, eikö minua pelota. Pelotti. Ihan hitosti. Mutta toisaalta halusin myös uskoa siihen, että elämä kantaa. Että kyllä hyvälle tyypille löytyy aina töitä. Ja niin löytyikin. Sain tekstiviestin, jossa minulle tarjottiin työtä. Minuun otti yhteyttä henkilö, jonka en edes tiennyt etsivän työntekijää.

Huomenna aloitan uudenlaiset työt, omannäköiseni. Minulla on kutina, että tämä kesä tulee olemaan ikimuistoinen.

IMG_4115

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s