Budjettipostaus: mitä roadtrip maksoi

IMG_5022
Ennen kuin alan tykittää tänne yksityiskohtaisempia postauksia roadtripistämme, ajattelin hoitaa ikävämmän asian alta pois. Nimittäin kuittien läpikäymisen. Usein muiden matkapostauksia lukiessani jään miettimään, mitä kaikki mahtoi maksaa. Vaikka postauksessa olisi mainittu halvat lentoliput tai puoli-ilmainen polttoaine, matkakuluihin liittyy paljon muutakin. Siksi orjallisesti talletin jokaisen kuitin reissumme ajalta matkavihkon väliin ja toivoin, että ne olisivat siellä vielä koti-Suomessakin. Ja siellähän ne. Paksu pino valkoista liukasta paperia ja pelottavan paljon numeroita…

DSC_4999
Laivaliput: 176 euroa
Jo heti tässä kohtaa kannattaa kauhistua. Mennessä laivalippujemme (2 henkilöä + henkilöauto) hinta oli vielä kohtuullinen, yhteensä 58 euroa. Ostimme liput etukäteen, käytimme muutamia bonuspisteitä – ja säästimme. Takaisin tullessa tilanne oli hieman toinen. Ensin emme olleet varmoja, milloin tulemme takaisin. Kotiinpaluulla ei tuntunut olevan minkäänlaista kiirettä. Sitten se iski. Koti-ikävä. Ja vielä vahvemmin karvavauvaikävä. Lisäksi meistä tuntui, ettei Virossa enää ollutkaan niin paljoa tekemistä, kun perheenjäsenet olivat töissä ja kaikki rahat shoppailtu. Ainakin melkein. Niin me sitten eräänä iltana päätimme, että huomenna lähdetään kotiin, maksoi mitä maksoi. Ja niin me tosiaan tulimme. Maksoimme ensin itsemme kipeiksi (124 euroa, naurettavaa!) päästäksemme paattiin, jonka autopaikat oli muka loppuunmyyty joka toinen minuutti… Kirsikkana kakun päällä oli vielä se, ettei kyseistä matkaa varatessa voinut käyttää bonuspisteitä. Veikkaan, että jos olisimme toimineet hieman järkevämmin (eli varanneet liput ajoissa), loppusumma olisi ollut huomattavasti maltillisempi…

Polttoaine: 110 euroa
Pidimme koko reissun ajan myös kirjaa dieselin hinnoista. Kirjoitin orjallisesti ylös bensa-aseman osoitteen ja kulloisenkin litrahinnan. Näin kotimatkalla oli helpompi miettiä, missä maassa / missä päin olisi järkevintä tankata. Edullisinta diesel oli Puolassa (0,898 e/l) ja Latviassa (0,947 e/l), joten täytimme tankkiamme vain näissä maissa. Virossa ja Liettuassa diesel oli huomattavasti kalliimpaa, ja hinta lähentelikin Suomen hintaluokkaa.

Tietullit, lautta- ja parkkimaksut: 42,20 euroa
Heti alkuun mainittakoon, että tuohon 42,20 euroon sisältyy myös Liettuassa maksettu 20 euron tietulli ja 11,80 euron lauttamatka. Parkkeerasimme automme usein ilmaispaikoille (, jos sellainen sattui löytymään) kuten kauppakeskuksien eteen, mutta eivät parkkimaksut muutenkaan olleet kovin kummoisia: useimmissa paikoissa parkkeerasi puoleksitoista tunniksi muutamalla kymmenellä sentillä. Pärnussa ja Riikan keskustassa oli meidän reissumme kalleimmat parkkimaksut: Riikan keskustassa maksoimme 3e/1h ja Pärnun rannalla 2e/0,5h.

Parkkimaksut ovat siis varsin maltillisia (, jos vertaa esimerkiksi rakkaaseen Turkuun). Kolikoita on hyvä pitää jemmassa parkkimaksuja silmällä pitäen, sillä kaikkialla ei voi maksaa kortilla. Jotkin automaatit tuntuvat myös olevan todella tarkkoja siitä, minkälaisia kolikoita hyväksyvät… Esimerkiksi Jurmalassa, jossa maksetaan kahden euron tietulli, lippuautomaatille kertyi nopeasti pitkä jono, kun automaatti ei hyväksynyt minkäänlaisia kolikoita sisäänsä._DSC5066
IMG_5116

Majoitukset (8 yötä): 158 euroa
Kahdeksan yötä, joista kolme nukuimme hotellissa. Neljä yötä meni sukulaisten luona bunkatessa ja yhden yön nukuimme reippaina retkeilijöinä (…) autossakin. Ensimmäinen hotelliyömme Vilnassa Panorama Hotelissa (Sodu str. 14) maksoi kahdelta henkilöltä 70,00 euroa. Toisen yön nukuimme taas Puolan Suwalkissa, Logos Hotellissa (Tadeusza Kościuszki 120), josta pulitimme 43 euroa. Siinä oli ainakin 35 euroa liikaa… Viimeisen hotelliyömme vietimme Kaunasissa, iki-ihanassa Hotel Babilonasissa (Raseinių g. 25). Jos kyseessä ei olisi ollut budjettimatka, olisimme varmasti jääneet sinne asumaan. Tai jos emme asumaan, niin ainakin useammaksi yöksi. Ihanaihanaihana. Aamupala kuului hotellihuoneen hintaan sekä Vilnassa että Kaunasissa. Puolassa emme olisi edes uskaltautuneet aamiaiselle karmivan hotelliyön jälkeen… Ei siis kuulunut aamiaista tuohon 43 euron hintaan.

Ravintolat: 80,85 euroa
Olimme jo roadtrippiä suunnitellessamme sopineet, että ruuasta saa ja voi tinkiä. Emme kumpikaan haikaile erikoisten ravintolakokemusten tai makuelämysten perään, emmekä muutenkaan ehkä ihan aina ymmärrä ruuan hienoutta. Siispä meille oli välillä ihan ok pysähtyä vaikkapa Mäkkärissä hakemassa burgerit tai syödä kaupan valmissalaattia auton etupenkillä. Muutaman kerran eksyimme kuitenkin myös ravintolaan: Latvian Iecavassa sijaitseva Krogs Sombrero (Rīgas iela 31) oli ainoa ravintola, johon olimme etukäteen suunnitelleet menevämme. Lidosta taas saimme molemmat ”oman näköisemme” ruoka-annokset useammassa kaupungissa ja Puolan Augustówissa herkuttelimme yhtenä iltana pitsat Blues Brothers -ravintolassa (Mostowa 16). Emme siis yhtenäkään päivänä vetäneet mitään kolmen ruokalajin menuuta tai nautiskelleet useampaa viinilasillista ruuan kanssa.

IMG_5264
DSC_4849

Ruokaostokset: 194,75 euroa
Meillä meni kauppaan yllättävän paljon rahaa. Monesta kaupasta tuli ostettua tuliaisia tai jotain ”outouksia”, joita oli pakko päästä testaamaan. Lämpiminä päivinä myös pullovettä, virvoitusjuomia ja jäätelöä kului kiitettävästi. Vaikka kaikissa neljässä maassa onkin edullista käydä kaupassa, tuntuu loppusumma silti hieman pahalta. Myönnetään, muutamat suklaapatukat ja limsat olisi voinut jättää ostamatta!

Ylimääräiset shoppailut: 157,48 euroa
Halpaa kuin saippua! Tuo summa sisältää siis meidän molempien shoppailut (ja niitä kasseja oli paljon…) sekä tuliaiset useammalle henkilölle. Kolusimme aika paljon ale-rekkejä (, koska budjettimatka) ja teimmekin niistä yllättävän hyviä löytöjä. Olimme muutenkin todella hyvään aikaan liikenteessä, sillä lähes jokaisessa kauppakeskuksessa, jossa vierailimme, oli jonkinlaiset alennusten huipennukset menossa: alennukset olivat vähintään -70%, useimmissa jopa -80%. Voin kertoa, että sekoaminen oli lähellä monta kertaa…

YHTEENSÄ: 919,28 euroa. Ja koska en suinkaan ollut reissussa yksin, pitää loppusumma vielä jakaa kahdella. Roadtrip maksoi minulle kaikkiaan siis 459,64 euroa._DSC5020

Missä olisi voinut säästää?

Aika lailla kaikessa varmaan. Kyseessä oli kuitenkin meidän ensimmäinen ulkomaan roadtrippimme, joten pienet sekoilut budjetoinnissa sallittakoon.

Kaikki olisi varmasti ollut helpompaa ja halvempaakin, jos olisimme osanneet suunnitella reissuamme hieman tarkemmin. Jos olisimme tienneet, missä milloinkin liikumme, olisimme voineet varata edullisempia hotellihuoneita ja laivalippuja aiemmin. Toisaalta halusimme kuitenkin säilyttää vapautemme mennä ja tulla fiiliksen mukaan, joka taas sotii tuollaista suunnitelmallisuutta vastaan. Noh, ensi kerralla osaamme ehkä aikatauluttaa hieman paremmin, jolloin voisimme varata ainakin osan hotelleista ennakkoon.

Myös ruuassa ja erityisesti kauppaostoksissa olisi varmasti ollut varaa säästää. On niin helppoa heitellä ostoskoriin kaikkea, kun hinnat ilmoitetaan eurojen sijaan senteissä. Mutta äkkiä niistäkin vaan kertyy maksettavaa.

Seuraavalle autoreissullemme (se tosiaan on jo suunnitteilla!) otamme mukaan myös teltan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Siellä on tilavampi ja mukavampi nukkua kuin autossa eikä meidän tarvitse pakon edessä tyytyä epämiellyttäviin hotelleihin ja hotellihuoneisiin…

Sellaista. Miltä tuo meidän tuhlaamamme rahamäärä teidän muiden mielestä vaikuttaa? Itse olen melko tyytyväinen. Elelimme koko reissun ajan ihan mukavasti, pankkitili on plussan puolella eikä tunnu, että olisimme joutuneet luopumaan tai jäämään jostain paitsi säästösyiden takia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s