Kuurin kynnäs

_DSC5214
Liettuan karttaa tutkaillessamme huomasimme maan länsiosassa pitkän maakaistaleen, jonka toinen puoli kuului Venäjälle, toinen Liettualle. Mielenkiintomme heräsi heti, ja pienen googlettelun jälkeen saimme selville, että tuolta maakaistaleella löytyisi myös Kuurin kynnäs, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Päätimme siis lähteä valloittamaan tätä maakaistaletta, maksoi mitä maksoi.

Pohjustukseksi täytyy sanoa, että Klaipéda on Liettuan suosituin lomakohde ja maan kolmanneksi suurin kaupunki. Siellä on ruuhkaisaa aamusta iltaan ja siellä osataan myös rahastaa. Noin parinsadan metrin pituinen lauttamatka Klaipédasta kynnäälle maksoi 11,50 euroa. Tämän lisäksi joutuu vielä maksamaan 20 euron suuruisen summan päästäkseen ajamaan varsinaisen kansallispuiston alueelle. Tämä ”tietulli” on ilmeisesti melko uusi keksintö, sillä muutama vuosi sitten ainoa maksu oli tuo lauttamaksu (, joka sekin oli huomattavasti nykyistä halvempi). Pakko myöntää, että maksettuamme 20 euroa kiukkuisen näköiselle venäläisnaiselle epäilimme, kannattiko ihan oikeasti maksaa noin paljon päästäkseen katsomaan hiekkaa…

Kannatti. Siitä ei pääse mihinkään.

IMG_5160
_DSC5153.jpg
IMG_5159

Ennen Kuurin kynnääseen tutustumista ajoimme Nidaan, joka on suloinen kalastajakylä aivan Venäjän rajan tuntumassa. Sieltä löytyy suloisia puutaloja, kauniita värejä ja vanhanaikaista, pysähtynyttä tunnelmaa. Saapuessamme satama-alueella olikin käynnissä jonkinlaiset vanhanajan markkinat.

Turisteja oli paljon, mikä tuntui hassulta, sillä lähes koko reissumme ajan olimme saaneet olla melko rauhassa. Emme viipyneet kauaa Nidan ihmisvilinässä, sillä olemattomien parkkipaikkojen metsästys (ja melko hintavien parkkimaksu-ilmoitusten katselu) alkoi ärsyttää. Liikkeellä oli myös yllättävän paljon poliiseja, joten ihan mihin tahansa emme viitsineet kilpuriamme jättää…
_DSC5163
IMG_5170
IMG_5168
Pysähdyimme kuitenkin Nidan rannalle, sillä halusimme molemmat päästä uimaan. Merivesi oli yllättävän lämmintä (, vaikka tähän asti olin ollut aina sitä mieltä, ettei merivesi koskaan voi olla tarpeeksi lämmintä) järkyttävästä tuulesta huolimatta. Tuulen takia rantavahdit eivät päästäneet meitä kovin pitkälle uimaan. Meidän tulisi kuulemma joko maksaa kelluntavyöstä tai sitten saisimme tyytyä hieman matalampaan veteen. Matala vesi tarkoitti tässä tapauksessa sellaista ”juuri ja juuri yltää varpaat pohjaan” -syvyyttä. Emme vuokranneet kelluntavöitä.

Ihmeeksemme ranta oli melko rauhallinen. Muutamia turisteja toki oli, mutta ei onneksi mitään järkyttävää ruuhkaa. Hetken vedessä pulikoituamme ja armottomassa tuulessa kuivateltuamme päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, sillä emme olleet ihan varmoja, miten paljon aikaa meidän tulisi varata kynnäiden tutkailuun.
_DSC5195
_DSC5209
Löysimme oikeaan paikkaan hieman puolivahingossa. Pysähdyimme vain tienvarteen, jossa oli paljon muitakin autoja. Ensin luulimme, että kyseessä oli joku pyöräilijöiden tankkauspiste, sillä vettä myytiin ryöstöhintaan muutaman maasturin takakontista… Tarkempi tutkailu kuitenkin osoitti, että olimme oikeassa paikassa. Männikön reunasta nimittäin löytyi pieni kioski (, jota luulimme ensin vessaksi), josta pystyi ostamaan kahden euron lipun, jolla pääsi jatkamaan matkaa Kuurin kynnäälle.

Ensin matkaa taitettiin tuollaisen laudoituksen päällä. Kaikkialla oli kaunista, aurinko paistoi ja tuuli lennätti hiekkaa. Muutaman sadan metrin päästä laudoitus kuitenkin loppui ja loppumatka taitettiin hiekassa tarpoen. Koko matka näköalapaikalle on myös ylämäkeä, joten kaikkein huonokuntoisemmille en voi tätä kokemusta suositella. Muutamat turistit luovuttivatkin kesken kaiken kääntyen takaisin, kun jalka ei enää noussutkaan loputtomassa hiekkameressä…
IMG_5181
IMG_5183
IMG_5185
IMG_5206.jpg
IMG_5200
Kun sitten lopulta pääsimme näköalapaikalle henkemme meinasi salpautua paitsi kiipeämisen myös kauniiden näköalojen takia. Meri siinsi molemmissa suunnissa ja tuntui virkistävältä nähdä havupuita (ja ylipäätään vihreää) kaiken sen aavikon jälkeen.

Aikamme maisemia ihasteltuamme lähdimme laskeutumaan takaisin autolle. Askel oli kevyt alamäkeen ja matka taittui nopeasti. Tuntui hassulta, että hetkeä sitten olimme läähättäneet kuin eläimet matkalla näköalapaikalle.
IMG_5196

_DSC5180

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s