Kolmen kombo

Olen vihdoin päässyt eroon hiusten jatkuvasta värjäyskierteestä. Enää vuosiin en ole harrastanut kotivärjäyksiä ja kampaajakäyntejäkin on kertynyt yksi tai kaksi vuodessa, ja silloinkin tyveä on vain raidoitettu. Olen kuitenkin saanut kuontaloni pysymään vaaleana, kiitos kolmen kombon.

Jaksan harvoin innostua mistään tuotteesta niin paljoa, että kirjoittaisin siitä oman postauksen. Nyt on kuitenkin pakko. Uskon, etten ole ainoa, joka kärsii vaalean, keltaisuuteen taipuvaisen ja muuten elottoman näköisen hiuspehkon kanssa.



Sähköisyyden selättäjä

hoitoaine
En varmasti ole ainoa, joka näin talviaikaan joutuu taistelemaan sähköisen tukan kanssa. On inhottavaa, kun hiuksia ei oikein voi pitää auki ja sovituskopeissa pyöriminen (tai lähinnä se peiliin katsominen) on jotain aivan hirveää. Tukka kun sojottaa joka ilmansuuntaan.

Pitkään olin varma, ettei asialle vain voi mitään. Olin kokeillut niin monia eri tuotteita, mutta turhaan. Tukka sojotti aina vaan, välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Tiistaina kampaajalla käydessäni kätösiini kuitenkin tarttui kuvan pullo. Kampaajan mielestä kyseessä on ihmeaine, jonka avulla sähköinen tukka on pian (kivulias) muisto vain.

Täytyy myöntää, että olin aluksi epäileväinen. Miksi tämäkään toimisi, kun eivät ne muutkaan aiemmin? Päätin kuitenkin kokeilla vielä kerran (voi myös olla, että -40% lappu auttoi tässä päätöksessä). Ja nyt, muutaman kokeilukerran jälkeen voin sanoa, että kannatti todellakin antaa tälle mahdollisuus! Olen levittänyt tuotetta sekä kuiviin että pyyhekuiviin hiuksiin, ja toimii molemmissa!

Hah, vihdoinkin voin nauttia vapaana hulmuavista hiuksista myös talvella!