Kategoria: koti

Tämänhetkinen keittiömme näyttää mielestäni kivalta. Ennen vierastin harmaata seinää, mutta mitä kauemmin sitä on tuijotellut sitä kivemmalta se mielestäni näyttää. Harmaa korostaa kauniisti värejä ja tuntuu, että kaikki valkoisesta vaaleanpunaiseen ja vihreästä keltaiseen näyttää hyvältä sitä vasten.

Tuntuu hassulta kirjoittaa keittiöstä, kun mielessä olisi paljon muuta tärkeämpääkin kirjoitettavaa. Mutta niinhän se on, että sellaiset hieman syvällisemmät ja vakavamielisemmät postaukset vievät paljon enemmän aikaa. Ja vaikka postaus mielessäni onkin, en halua nyt murehtia enempää kuin on pakko. Tänään haluan vain iloita siitä, että pienen tauon jälkeen kiipesin taas hevosen selkään. Että laukkasimme pitkin kenttää ilman yhden yhtä pukkia. Haluan myös nauttia keittiöstämme, joka ihan oikeasti on siisti ja vihdoin myös valmiin näköinen.

Nauttikaa tekin, pienistä tai vaikka vähän suuremmistakin asioista. Ihanaa perjantaita!

Aurinkoista pääsiäistä teille kaikille! Tänä vuonna ehdimme viettää pääsiäistä perheeni kanssa vain tänään, sillä töiden takia joudumme heti huomenna hajaantumaan. Kurjaa, mutta yksi päivä on parempi kuin ei mitään!

Tänään aiomme käydä piiiiitkällä lenkillä koirien kanssa, syödä paljon ”linnunmunia” ja vain ottaa rennosti. Kuulostaa todella hyvältä kaiken stressin ja kiireen keskellä. Halusin myös helpottaa äidin kokkausurakkaa ja kokkailin meille jo Turussa keväisen (ja super makean) jälkiruuan valmiiksi. Tästä lisää myöhemmin…

Siinä se nyt on. Deseniolta tilaamani Turku-taulu tuli ennätysajassa postissa. Niin nopeasti, etten ehtinyt suunnitella sille lopullista paikkaa. Tai ehdin kyllä, mutten hankkia tarvittavaa apuvälinettä, eli kiviporaa, lainaksi. Toistaiseksi taulu siis majailee eteisessä lipaston päällä.

Poikaystäväni haluaisi kovasti merkata karttaan paikkoja, jotka ovat meille merkityksellisiä. Koirapuistoja, frisbeegolf-ratoja, ensitreffien lenkkipolkuja ja sen sellaista. Itse en ole vielä aivan varma, onko hänen ideansa nerokas vai ei. Toisaalta olisi kiva tehdä kartasta meidän näköisemme, toisaalta se taas toimii täydellisesti juuri tuollaisena pelkistettynä.

Välillä on vaikeaa, kun ei tiedä mitä haluaa.

Onko maailmassa parempaa tunnetta kuin se, kun saa pitkän päivän päätteeksi kömpiä puhtaisiin lakanoihin?

Tykkään muutenkin hamstrata pussilakanoita: joulua varten on olemassa punaruudulliset pussilakanat, joita ei käytetä koskaan muulloin. Kevättä ja kesää kohden mennessä värit taas vaalenevat, kun taas talvella kaivaudutaan tummempiin pussilakanoihin. Olen aina ollut aikamoinen peittovaras, joten turvallisin vaihtoehto hyvin yöunien kannalta on ollut nukkua kahden peiton kanssa. Poikaystäväni kuitenkin halusi välttämättä saada yhden ison yhteisen peiton, ja viikkojen suostuttelun jälkeen vastasin vihdoin myöntävästi.

Ja tietenkin isolle peitolle piti löytää uusi pussilakana. Päädyimme lopulta tähän harmaaseen sävyyn, jossa on lisäksi kivat nappiyksityiskohdat. Jos petivaatteita voi sanoa kauniiksi, niin sitä nämä kyllä ovat!

En tiedä, ovatko syynä hiljalleen pitenevät päivät ja lähestyvä kevät vai mikä, mutta huomaan taas innostuvani sisustamisesta. En ole aiemmin oikeastaan panostanut nykyiseen asuntooni, sillä olen kokenut sen väliaikaiseksi. Eräänlaiseksi välietapiksi, josta jatketaan ihan kohta taas matkaa eteenpäin. Tilanne on kuitenkin se, että viihdymme täällä varsin mainiosti ja vaikka toki haaveilemmekin isommasta ja tilavammasta asunnosta, sopii tämä juuri tällä hetkellä tarpeisiimme.

Ja nyt, kun olen ehkä vihdoin sisäistänyt sen, että tämä ihan oikeasti on minun kotini, haluan myös panostaa siihen. Aloitin viikonloppuna varovasti ostamalla peilin makuuhuoneeseen ja investoimalla astianpesukoneeseen. En muista, kerroinko täällä blogissa koskaan, mitä vanhalle makuuhuoneen peililleni tapahtui. Sehän vain eräänä kauniina päivänä kirjaimellisesti lensi lattialle. On edelleen pienimuotoinen mysteeri, miten se onnistui loikkaamaan kaikkien pöydällä olevien tavaroiden yli toiselle puolelle huonetta… Olin vuoron perään aaveen ja murtovarkaan kannalla, kunnes asia lopulta unohtui. Makuuhuone on peilittömänä kuitenkin tuntunut jotenkin alastomalta, ja olenkin sivusilmällä vilkuillut kivan näköisiä peilejä. Kerrankin voin sanoa, että odottaminen ja tarjoushaukkailu kannattivat, sillä löysin todella kivan näköisen peilin naurettavan halpaan hintaan! Vai mitä mieltä olette?
Tänään taas olen (viestinnän esseen kirjoittamisen sijaan…) selannut ahkerasti sisustusnettikauppoja ja hieman yllättäen olen innostunut Granitista. Vaikken mustasta juuri välitäkään sisustuksessa, huomaan lämmenneeni betonille. Myös marmori iskee kuviona edelleen lujaa, vaikka se taitaakin monen mielestä olla jo menneen talven lumia. Ajattelin suunnata Granitiin heti, kun selätän essee- ja tenttisuman tältä viikolta. Saa nähdä, mitä kaikkea lähtee mukaan vai onko mieli jo muuttunut. Meikäläinen kun osaa välillä olla aikamoinen tuuliviiri mielipiteiden ja mieltymysten suhteen…

Päätin kuitenkin helpottaa pahinta sisustusvimmaani vierailemalla Loviisan Aitassa, kun muutenkin tuli ajeltua sillä suunnalla. Mukaan ei lähtenyt mitään ihmeellistä, vain Lexingtonin keittiöpyyhe.

Olen jo useamman vuoden haaveillut valkoisesta joulukuusesta. Ja nyt vihdoin sain aikaiseksi ostaa sellaisen! Taisin olla taas hieman myöhässä liikenteessä, sillä valkoisia kuusia löytyi pienoisen metsästämisen jälkeen tasan kaksi kappaletta.

Tänä vuonna joulufiilis on ollut kyllä totaalisen hukassa. En tiedä, johtuuko se tästä harmaudesta ja vesisateesta vai jatkuvasta kiireestä. Lapsena oli enemmän aikaa valmistautua jouluun ja fiilistellä sitä, kun nyt taas tuntuu, että päivät menevät liian kovaa vauhtia eteenpäin eikä mikään ole valmista. En esimerkiksi ole saanut ostettua vielä yhtäkään joululahjaa. En vain ole yksinkertaisesti ehtinyt. Onneksi olen kuitenkin ollut silmät ja korvat auki, joten tiedän kyllä jo, mitä olen ostamassa.

Tänään joulufiilis kuitenkin hieman heräsi, kiitos joulukuusen ja joulutorttujen. Nyt täällä paitsi tuoksuu myös näyttää joululta.

Eksyin tänään Kodin 1:een. Kauppaan, jota ei kohta enää ole. Olin pitkään sitä mieltä, etten mene käymään Anttilan tai Kodin Ykkösen raunioilla, mutta jostain kumman syystä löysin itseni tänään katselemasta lohdutonta näkyä: tyhjiä hyllyjä silmän kantamattomiin. Enää ei ollut jäljellä juuri mitään, mutta paikalla oli silti paljon ihmisiä. Kaikkialla oli kuitenkin täysin hiljaista. Kukaan ei huhuillut perheenjäsentensä perään, saati hihkunut halpojen hintojen tai täydellisten löytöjen takia. Tunnelma oli apea. Kun astelin ostokseni kanssa kassalle, olisin halunnut sanoa myyjälle jotain. Pahoitella. Pyytää anteeksi. Mutta myyjän ilmeen nähdessäni tajusin, ettei sanomisillani olisi ollut mitään väliä. Ei enää.

Löysin itselleni siis metallikorin. Olen haaveillut sellaisesta jo jonkin aikaa, mutta kuitenkin lykännyt sen ostamista aina vaan myöhemmäksi. Tiesin, että Kodin Ykkösestä löytyisi juuri sopiva yksilö, joten päätin tänään käydä katsomassa, olisiko niitä enää jäljellä. Olihan niitä, muutama kappale muuten täysin tyhjässä hyllykössä. Olen onnellinen, että ehdin saada korini. Ja konkreettisen muiston Kodin Ykkösestä.
Kaikessa haikeudessani rupesin pohtimaan omaa suhdettani Kodin Ykköseen ja Anttilaan. Kodin Ykkösen olen löytänyt vasta aikuisiällä, Turkuun muuttaessani. Vaikkei se mikään vakiokauppani ole koskaan ollutkaan, olen vuosien aikana tehnyt sieltä useita pieniä kivoja sisustuslöytöjä – sekä itselle että ystävilleni. Anttilaan sen sijaan liittyy paljon vahvempia muistoja. Muistan, miten pikkutyttönä oli aina parasta, jos lähdimme perheen kanssa Anttilaan: siihen maailman isoimpaan kauppaan, josta löytyi ihan kaikkea – ja vähän enemmänkin. Kun sitten sain ajokortin, suuntasimme silloisen poikaystäväni ja pikkusiskoni kanssa Salon Anttilaan. Kyllä vain. Muistan, miten pengoimme dvd- ja levyhyllyjä ja halusimme ostaa edes jotain, kun olimme sinne asti ajaneet. Samalla reissulla eksyimme sokkeloiseen parkkihalliin ja naarmutimme auton kylkeä poistuessamme parkkihallin ahtaasta suuaukosta.

Nyt tuntuukin hassulta ajatella, että ei enää ikinä.