Havaintoja Latviasta

DSC_4805.jpg
– Aivan kuten Virossakin, Latviassa talojen julkisivut saattavat olla todella huonossa kunnossa, ja usein sama meno jatkuu sisätiloihin asti. Sen sijaan autoihin on panostettu. Monen romahtamispisteessä olevan omakotitalon pihalla komeili kuitenkin uutuuttaan kiiltäviä maastureita ja hienoja urheiluautoja. Tämä selittyy kuulemma (ainakin osittain) sillä, että latvialaiset ovat kovin kilpailuhenkisiä: aina pitäisi olla parempaa ja kalliimpaa kuin naapurilla (kuulostaa tutulta ihan suomalaiseenkin korvaan). Naapurit eivät näe toistensa talojen sisälle, mutta sen sijaan pihalla olevan auton näkee aina. Kannattaa siis panostaa siihen, asuinmukavuudesta välittämättä!

– Latviassa näkee myös todella paljon vanhoja, melko hurjankin näköisiä ratikoita ja linja-autoja. Virolaiset halusivat jossain vaiheessa uudistaa julkisia liikennevälineitään, sillä pitivät silloisia lähes käyttökelvottomina. Viro sai uudet kulkuvälineet ja vanhat myytiin Latviaan, jossa ne näköjään edelleen ovat käytössä.

_DSC5374

– Pääkaupungissa Riiassa on todella vähän ilmaisia parkkipaikkoja. Tämän lisäksi keskustan mittavat tietyöt hankaloittavat auton parkkeeraamista entisestään. Ainakin tällä hetkellä kannattaa siis viedä auto parkkiin hieman kauemmas keskustasta…

– Arkkitehtuuri Latviassa on kiehtovaa. Rinta rinnan saattaa seistä kaksi taloa, joista toinen on melko moderni ja viimeisen päälle laitettu, kun taas viereinen talo saattaa kirjaimellisesti vedellä viimeisiään. Kuitenkin tällainen rakennusten sekamelska tuntuu olevan yllättävän hyvässä sopusoinnussa keskenään.

– Latviassa – ja erityisesti Riiassa panostetaan todella paljon katujen siisteyteen ja yleiseen vehreyteen. Kadut ovat putipuhtaita, missään ei näy roskia ja puistoista pidetään todella hyvää huolta. Kauniit kukkaistutukset ja vehreät puistot tekivät ainakin itseeni suuren vaikutuksen!

_DSC5334

– Latvialaiset tuntuvat rakastavan kauppakeskuksia, ja ainakin suurimmista Latvian kaupungeista niitä tuntuu löytyvän todella runsaasti. Esimerkiksi jo Riiasta löytyy todella monta kauppakeskusta: muun muassa Galleria Riga, Galerija Centrs, Origo… Ja kaikki nämä ovat kooltaan todella suuria! Kaikenlaisille shoppailijoille löytyy siis varmasti jotakin.

– Maaseudulla ei juurikaan näe aidattuja laitumia. Lehmät, lampaat ja vuohet laiduntavat joko vapaina tai lieassa. Maaseudulla tienpientareilla onkin varmasti enemmän lehmistä kuin hirvieläimistä varoittavia kylttejä… Hevosilla sen sijaan oli useimmiten kunnon lauta-aita ympärillään!

_DSC4789

 

 

 

Vinkkejä Riikaan

M A T K U S T U S  &  L I I K K U M I N E N

Lensimme Riikaan Turusta AirBalticilla. Lento kesti noin 50 minuuttia. Mikäli tulee autolla  tai bussilla Tallinnasta, matkaan menee noin neljä tuntia. Esimerkiksi Lux Express ajaa Tallinnan ja Riian väliä yhdeksän kertaa päivässä, 23 euron hintaan.

Riiassa liikuimme lähinnä kävellen, mutta pääsimme tekemään tuttavuutta myös bussien ja taksien kanssa. Bussissa ostettaessa kertalipun hinta oli kaksi euroa, kun taas lippuautomaatissa kertalipulle tuli hintaa vaivaiset 0,70 euroa. Busseja kulkee hyvin, ne ovat luotettavia ja hyvässä kunnossa (paremmassa kuin Turun bussit!). Numerolla 22 ainakin pääsee lentoasemalta keskustaan noin vartissa! Busseilla 40, 21 ja 1 taas pääsee merkkivaateoutlet-liikkeisiin ja Alfa-ostoskeskukseen, jotka sijaitsevat noin kuuden kilometrin päässä keskustasta. Busseja käyttäessä kannattaa varata mieluiten tasaraha, sillä kuskien vaihtokassa on olematon. Meidän oli esimerkiksi ”pakko” ostaa viidellä eurolla kaksi lippua, sillä kuskilla ei ollut antaa euroa enempää rahaa takaisin… Liikuimme busseilla myös aika myöhään illalla, ja meno oli edelleen turvallista ja rauhallista! Pysäkkejä on myös todella tiuhaan, joten ei haittaa, vaikka menisit oman pysäkkisi ohi!

Ennen matkaa olin lukenut kauhu- ja varoitustarinoita Riian takseista. Alkuun suunnittelimmekin käyttävämme mahdollisimman paljon busseja ja junia, mutta jossain kohtaa halusimme kokeilla myös taksiajelua. Takseistakaan ei ole kuin positiivista sanottavaa! Käytimme kahta taksifirmaa (en muista kummankaan nimeä..), eli neonvihreitä ja punaisia takseja. Kysyimme hinnat kuitenkin aina etukäteen, ihan vain varmuuden vuoksi. Vaikka juuri nämä punaiset ja neonvihreät taksit ovat niitä kalleimpia, olivat hinnat silti todella edullisia suomalaisiin takseihin verrattuna. Taksi keskustasta Jurmalaan maksoi noin 20 euroa ja keskustasta Alfa-ostoskeskukseen pääsi seitsemällä eurolla.

R U O K A
i8

Olemme molemmat melko nirsoja, mitä tulee ruokaan. Niinpä emme käyneet missään kovin ihmeellisissä tai merkittävissä paikoissa syömässä. Uskon, että alueelta löytyy monta todella paljon hienompaa ja laadukkaampaa paikkaa, kuin nämä, joissa itse kävimme. Yleisesti ottaen voi kuitenkin sanoa, että Riiassa ruoka on jonkin verran halvempaa kuin Suomessa. Kaksi ihmistä saa kahdellakympillä sekä juomat että ruuat – usein myös alkupalat ja jälkiruuatkin.

Paikallisten suosimaa Lido-ravintolaa kannattaa myös kokeilla! Kyseessä on itsepalveluravintola, jossa kuljetaan tarjottimen kanssa noukkimassa itselleen mieluisat vaihtoehdot, jotka sitten maksetaan kassalla. Asiakas saa siis koota mieleisensä annoksen, jonka jokainen osa maksaa erikseen. Maksat vain siis siitä, mitä haluat! Me emme itse ehtineet tutustumaan Lidoon, mutta mitä nyt sivusta seurasimme, niin paikka on todella suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Toinen suosittelemisen arvoinen paikka on Tex Mex -niminen ravintola, joka on nimensä mukaisesti erikoistunut meksikolaiseen ruokaan. Paikka on auki vuorokauden ympäri, joten sinne voi kipittää huoletta milloin vaan nälän yllättäessä. Paikka itsessään on jo näkemisen arvoinen: sisäpihaa kiertävät eriväriset seinät ja ylhäälle on ripustettu viirejä kaikissa sateenkaaren väreissä. Hyvä musiikki ja hauska henkilökunta sekä maukas ruoka takaavat varmasti hienon kokemuksen! Spice-ostoskeskuksessa taas eksyimme Charlie Pizza -nimiseen paikkaan. Meidän piti oikein hieraista silmiämme hinnaston nähdessämme, sillä monet annokset maksoivat alle viisi euroa ja alepitsat  muistaakseni noin euron! Lisäksi ruokalista on valehtelematta lähes kolmekymmentä sivua pitkä! Mikään makuelämys paikka ei kuitenkaan ollut, mutta mikäli halpa ja nopea ruokapaikka hauskalla sisustuksella kiinnostaa, kannattaa täälläkin piipahtaa!

Herkkupuoli ei sekään oikein iskenyt. Laima on Baltian maiden tunnetuin suklaafirma, ja firman liikkeitä löytyikin lähes joka kulman takaa. Tumman suklaan ja erilaisten marmeladien yhdistelmä ei kuitenkaan oikein iskenyt meihin. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkaamassa, sillä suklaat on kääritty mitä näyttävämpiin papereihin ja rasioihin!

Mikäli haluaa pärjätä omin eväin, kannattaa käydä Rimi-nimisessä supermarketissa, joita löytyy useita eri puolilla Riikaa. Ruoka on todella halpaa, ostipa mitä tahansa. Marketeista löytyy myös ihan kaikkea, autonrenkaista kodinkoneisiin ja viineistä polttopuihin saakka. Kävimme Origo-ostoskeskuksen alakerrassa sijaitsevassa Rimissä muutaman kerran ja vaikka ostimme kerralla paperikassillisenkin tavaraa, eivät ostokset tainneet koskaan olla yli kymmentä euroa!

M A J O I T U S
i14

Majoituimme Radisson Blun Latvija -hotellissa. Vaikka paikka ei ehkä tunnelmallisimmasta päästä olekaan, viihdyimme siellä todella hyvin. Aamupala kuului hintaan ja oli kyllä joka euron arvoinen. En ole hetkeen nähnyt yhtä monipuolista ja herkullista tarjontaa! Hotellin sijainti oli todella hyvä, kaikkialla oli siistiä, saimme hyvää asiakaspalvelua ja mikä parasta, hotellilta oli mahtavat näköalat Riian yli! Hotellin 26. kerroksessa on Skyline Bar -niminen baari, jossa kannattaa käydä, vaikkei hotellissa majoittuisikaan. Baariin mennään lasisen hissin kanssa, jolloin näkymiä pääsee ihailemaan koko matkan ajalta.  Suosittelen lämpimästi!

O S T O K S E T
i13

Riika on todellinen shoppailijan paratiisi. Ostoskeskuksia löytyy lähes joka kulman takaa ja ne ovat auki myöhäiseen iltaan, kymmeneen tai jopa yhteentoista asti.

Galleria Riga (Dzirnavu iela 67) sijaitsi aivan hotellimme vieressä, joten se tuli katsastettua ensimmäisenä. Ostoskeskuksessa on kahdeksan kerrosta, joten kierrettäviä kauppoja kyllä riittää! Kaiken kruunaa vielä kattoterassi, joka on Baltian suurin. Näköalat ovat melko mahtavat! Mikäli mielii istuskella, kannattaa mennä ajoissa paikalle, sillä paikka on todella suosittu aurinkoisina kesäpäivinä. Talvella kattoterassi taas toimii luistelupaikkana!

Galerija Centrs (Audēju iela 16) sijaitsee todella lähellä keskeisimpiä turistikohteita vanhassakaupungissa. Ostoskeskuksessa on paljon merkkiliikkeitä, joissa oli ainakin meidän reissumme aikaan todella tuntuvat alennusmyynnit käynnissä. Ostoskeskuksesta löytyy muun muassa Massimo Duttin, Gantin ja Hilfigerin liikkeet. Galerija Centrs on todella kaunis ja viihtyisä paikka ostoskeskukseksi, joten siellä kiertelyyn kannattaa varata reilusti aikaa!
i4

Kauppakeskus Origo (Stacijas laukums 2) oli hotellimme lähellä. En tiedä miksi, mutta jotenkin pidin tästä ostospaikasta kaikista vähiten… Rakennus itsessään on kuitenkin melko mielenkiintoinen, sillä kauppakeskuksen ”halkaisee” juna-asema, joka on sijoitettu keskelle kauppakeskusta.

Alfa-niminen ostoskeskus (Brīvības gatve 372) sijaitsee noin kymmenen minuutin automatkan päässä keskustasta. Busseilla 1, 21 ja 40 pääsee kätevästi suoraan ostoskeskukseen. Hieman syrjempi sijainti selittänee Alfan halvemmat hinnat kolmeen aiemmin mainittuun ostoskeskukseen verrattuna. Alfasta löytyy myös hurjat määrät liikkeitä, muun muassa Bershka, Mango, Pull and bear ja Terranova.
i12

i15
Keskustorin kauppahallit ovat myös kokemus itsessään. Hallit on alunperin rakennettu ilmalaivoja varten, mutta käyttötarkoitus muuttui kuitenkin heti alkuunsa, ja hallit toimivat kauppapaikkoina, joissa myydään lähinnä lihaa, kalaa, juustoja ja erilaisia pähkinöitä. Pakko myöntää, että helteisenä päivänä tuoksut halleissa eivät olleet mitään erityisen hyviä… Hallien ulkopuolella on myös paljon myyjiä, joista useimmat kaupittelevat kukkia, marjoja ja vihanneksia.
i11

Elkor Plazan (Brīvības gatve 201)löysimme hieman sattumalta matkalla Alfaan. Kyseessä on järkyttävän kokoinen outlet-paikka, joka myy merkkivaatteita ja -asusteita halvalla. En ole eläessäni nähnyt yhtä isoa outletia! Rakennuksessa on omia osastoja kengille, kosmetiikalle, vaatteille, laukuille, elektroniikalle, urheiluun… Meillä oli vain tunnin verran aikaa kierrellä paikassa ennen sulkemisaikaa, ja voin sanoa, ettei se riittänyt alkuunkaan. Jo pelkästään rakennuksen päästä päähän kävelyyn menee kauan aikaa! Mikäli siis esimerkiksi Furlan, Guessin, Calvin Kleinin, Versacen, Hilfigerin, Ted Bakerin tai Korsin tuotteet kiinnostavat tuntuvaan ale-hintaan, kannattaa ehdottomasti suunnata Elkor Plazaan!
i16

Spice-kauppakeskus (Lielirbes iela 29) taas löytyy vain muutaman kilometrin päästä lentokentältä. Me kiertelimmekin Spicessa lähtöpäivänä, ennen lentokentälle siirtymistä. Spice on todella iso ostospaikka, joka koostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta. Toinen rakennus on tarkoitettu pelkästään kodintuotteille, kuten huonekaluille ja sisustustuotteille, kun taas toisesta rakennuksesta löytyy vaate- ja ruokakauppoja sekä ravintoloita. Spice oli huomattavasti aiemmin mainittuja ostoskeskuksia halvempi niin vaate- kuin ruokatarjonnaltaankin.

Ostoskeskuksia siis löytyy moneen lähtöön! Erityisesti kenkä- ja alusvaatetarjontaan kannattaa tutustua, sillä ne ovat Latviassa huomattavasti Suomea halvemmat. Lisäksi liikkeissä on paljon enemmän valinnanvaraa on paljon Suomessa. Meidän reissumme aikaan lähes jokaisessa liikkeessä oli jonkinlainen alennusmyynti meneillään, mutta muuten hintataso on aika samalla tasolla Suomen kanssa. Kuitenkin, mitä kauemmas ”turistirysistä” lähtee, sitä alhaisemmiksi myös hinnat muuttuvat.  Toki kaupungista löytyy kauppakeskusten lisäksi myös paljon kivijalkamyymälöitä, joihin on helppo piipahtaa kävelyretkien lomassa.

N Ä H T Ä V Y Y D E T
i1

Heti alkuun haluan sanoa, että vanhan kaupungin kiertelyyn ei kannata varata aikaa yhtä päivää enempää. Nähtävyydet ovat todella lähellä toisiaan eikä vanha kaupunki ylipäätään ole kovin suuri kooltaan.

42 metrinen Vapauden muistomerkki sijaitsee kauniilla paikalla vanhassakaupungissa. Sen ohi tuli käveltyä monta kertaa, ja aina paikalla oli sankoin joukoin turisteja kameroineen. Ruutitorni on myös selvästi ympäristöstään erottuva nähtävyys. Tornin yhteydessä toimii Latvian sotamuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy. Muita mainitsemisen arvoisia kohteita ovat myös Mustapäiden talo ja Kolmen veljeksen taloyhtymä. Varsinkin Mustapäiden talo on mielestäni erityisen kaunis kaikkine yksityiskohtineen. Vanhasta kaupungista löytyy myös Kissatalo, joka on saanut nimensä talon katolla komeilevien kahden mustan kissan mukaan. Pyhän Pietarin kirkosta taas aukeaa mahtavat näköalat kaupungin ylle. Näköalojen katselulle kirkosta käsin tulee hintaa seitsemän euroa henkilöltä.
i9

i5

i10
Mikäli haluaa tehdä jotain muuta kävelyn ja perinteisen kiertelyn sijaan, suosittelen lämpimästi Bastionin puistosta lähtevää veneajelua, joka kulkee kanaalin kautta Daugava-joelle. Ajelu kestää noin tunnin ja maksaa 18 euroa henkilöltä. Puisto itsessään on myös kiertämisen arvoinen. Erityisen suloisen paikasta tekee Lukkosilta, joka on täynnä rakastavaisten siihen kiinnittämiä lukkoja.
i7

i2
Myös Jurmalaan on mahdollista mennä veneellä. Kahden ja puolen tunnin reissu maksaa 20 euroa ja takaisin pääsee 15 eurolla. Laiva lähtee kerran päivässä, kello 11 kohti Jurmalaa, joten paikalla kannatta olla ajoissa. Mielellään jo puolikin tuntia ennen, mikäli haluaa hyvät paikat. Laiva lähtee takaisin Riikaan viiden aikoihin. Jurmala itsessään on jo nähtävyys: 26 kilometriä rantaa ja ihanan hienoa hiekkaa silmänkantamattomiin! Poikaystäväni sanoin, ”meno on kuin etelässä!”. Jurmalaan pääsee veneen lisäksi myös kätevästi bussilla ja junalla parilla eurolla tai taksilla, jolloin hinnaksi tulee noin 20 euroa suunnalta.
i17

i18

M U U T A

Riika, Baltian Pariisi. Haitarimusiikki soi, veneet lipuvat hiljalleen kanaalia pitkin, kukat kukkivat ja aurinko paistaa…

Riika on kaunis kaupunki, jonka yleisilmeeseen on nähty paljon vaivaa. Kaupunki on täynnä toinen toistaan mahtavampia ja näyttävämpiä kukkaistutuksia ja suihkulähteitä eikä missään näkynyt roskia tai muuta törkyä.

Ihmiset olivat myös todella ystävällisiä ja asiakaspalveluhenkisiä. Keskustassa englantia osattiin puhua todella hyvin, mutta mitä kauemmas keskustasta mentiin, sitä heikommaksi myös englannintaito muuttui. Lentokentän lähellä sijaitsevassa Spice-ostoskeskuksessa oli jo todella vaikeaa kommunikoida, kun paikalliset eivät ymmärtäneet edes yksinkertaisia sanoja englanniksi. Viittoma- ja elekieli kunniaan!

Itse olin etukäteen hieman epäileväinen Riikaa kohtaan. Olin varma, että meidät ryöstetään jokaisessa kadunkulmassa – tai että tunnelma kaupungissa olisi vähintäänkin epämiellyttävä. Miten väärässä olinkaan! Kaupunki tuntui todella turvalliselta ja rauhalliselta – kaikkina vuorokaudenaikoina.  Riiassa on myös panostettu vartijoiden ja poliisien määrään. Jokaisella liikkeellä tuntui olevan oma vartijansa, joiden lisäksi katukuvassa näkyi todella usein virkapukuisia poliiseja. Olinkin hieman järkyttynyt, kun kuulin, että Baltian maista tullaan ryöstöretkille Suomen kauppoihin ja ostoskeskuksiin nimenomaan olemattoman vartioinnin ja valvonnan takia!

Riika, päivä 2

2a
Toisen päivän aamu alkoi aurinkoisissa merkeissä. Päätimme lähteä aamupalan jälkeen kiertämään jäljelle jääneet turistikohteet vanhaankaupunkiin. Listalla olivat muun muassa Kolmen veljeksen talot, Ruutitorni ja Kissatalo. Ruutitornin luo päästyämme huomasimme, että rakennuksen yhteydessä on myös Sotamuseo, johon oli vapaa pääsy. Vaikka emme hirveästi museoista välitäkään, enkä varsinkaan itse ole koskaan ollut kiinnostunut sotahistoriasta, päätimme kuitenkin piipahtaa sisällä. Näyttely oli hauskasti ja mielenkiintoisesti koottu. Tavaroiden lisäksi museossa oltiin panostettu ääniin ja yleiseen tunnelmaan. Ensimmäinen museo, jossa viihdyimme hieman pidempään!
2b

2c

2d

2e

2f
Kun nähtävyydet oli kierretty, päätimme lähteä käymään lähialueen ostoskeskuksissa ja Kauppahalleissa. En tiedä, osuimmeko vaan huonoon aikaan paikalle, mutta kauppahallit olivat todella tyhjiä. Muutama myyjä siellä täällä. Asiakkaita kuitenkin oli todella paljon, ja välillä alkoi jopa ahdistaa se väkijoukon paljous… Kauppahallien ulkopuolella meno oli vielä villimpää. Myyjiä oli todella paljon, samoin asiakkaita. Saimme käyttää kaiken osaamisemme, mitä tuli pujotteluun, kiilaamiseen ja ryysimiseen, että pääsimme alueelta pois! Onneksi myyjät eivät kuitenkaan olleet mitenkään aggressiivisia tai tyrkyttäneet tuotteitaan… Myynnissä oli siis ihan kaikkea, kukista ja marjoista sieniin ja villasukkiin. Valitettavan harva osasi puhua englantia, joten ostokset jäivät minimaalisiksi…

Illemmalla kävimme ihastelemassa näkymiä hotellimme Skyline Barista. Poikaystäväni ei ole innokas korkeiden paikkojen ystävä, joten jouduimme käymään melko pitkän keskustelun, ennen kuin sain hänet hissillä ylös asti. Lopulta hänenkin oli kuitenkin myönnettävä, että kannatti ehdottomasti uskaltaa. Näköalat ovat mielettömät!
2g

2h
Illalla päätimme vielä lähteä Alfa-ostoskeskukseen, joka sijaitsi hieman kauempana hotellistamme. Halusimme olla rohkeita ja päätimme testata myös taksiajelua. Olihan se elämys, kun yhteistä kieltä kuskin kanssa ei tuntunut löytyvän. Pääsimme kuitenkin onnellisesti perille ja ajomatkan aikana olimme huomanneet muutaman muunkin mielenkiintoisen paikan, jonne halusimme vielä pistäytyä paluumatkalla.

Alfa, kuten kaikki muutkin ostoskeskukset, oli todella suuri. Sijaintinsa takia hinnat olivat siellä halvempia kuin keskustan ostareilla, mutta liikkeet olivat aika lailla samoja kuin muuallakin. Aikamme kierreltyämme päätimme lähteä takaisin, tällä kertaa bussilla. Emme perehtyneet bussiliikenteeseen sen tarkemmin, joten olimme onnellisia, kun bussi meni samaa reittiä, mitä olimme aikaisemmin tulleetkin. Päätimme jäädä kyydistä Elkor Plaza -nimisen outletkeskuksen kohdalla. En ole koskaan nähnyt niin isoa outlet-paikkaa! Rakennuksessa oli kymmeniä erilaisia osastoja ja vielä merkkien tuotteita. Outletin sisältä löytyi myös ”outlet-osasto”, jossa hinnat olivat jo todella alhaisia.
2i

2j
Illalla kävimme syömässä Tex Mex -nimisessä ravintolassa, josta olimme lukeneet paljon kehuja. Ja pakko myöntää, että ihan aiheesta olivat kehuneet! Henkilökunta oli todella ystävällistä, miljöö kiehtova ja ruoka erinomaista! Jos siis joskus eksytte Riikaan, kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa! Ravintolan alakerrassa on myös baari. Lisäksi ravintolassa on myös ”urheilunurkkaus”, josta pystyi katsomaan urheilua isolta näytöltä. Ihan hauska idea, niin me ei-urheilun-ystävät saimme syödä rauhassa.

Riika, päivä 1

1a
Saavuimme seitsemän aikaan aamulla hotellille, jonne jätimme matkalaukkumme. Hotellilta saamamme vinkin perusteella lähdimme heti suunnistamaan kohti Bastionin puistoa, josta kuulemma lähtisi veneajeluita. Silmät väsymyksestä puoliummessa ajatus kuulosti erittäin houkuttelevalta. Tunnin veneajelu vei meidät Riian kanaalin kautta Daugava-joelle. Matkan varrella ehdimme nähdä monenlaista Riiikaa, uusista, hienoista ja huolehdituista taloista myös niihin ränsistyneempiin ja vanhoihin rötisköihin. Veneajelu oli kuitenkin erittäin mukava ja rentouttava! Totesimmekin molemmat, että olisimme voineet jäädä vielä toisellekin kierrokselle…
1h

1g
Veneajelun jälkeen jatkoimme kiertelyä vanhassakaupungissa. Kaikkailla oli upeaa, toinen toistaan mahtavammat istutukset ja kauniit rakennukset kyllä innostivat ihan uudella tavalla kuvailemaan! Välillä tuntuikin, että katselin maisemia enemmän kameran takaa kuin ilman sitä…

Meillä ei ollut mitään karttaa mukana tuolla kierroksellamme, mutta kuin vahingossa tulimme kiertäneeksi suurimman osan nähtävyyksistä. Vanhassakaupungissa nähtävyydet tosiaan ovat todella lähellä toisiaan, ja jo pelkästään ylipäätään seikkailemalla kaduilla, tulee varmasti törmättyä useampaan kohteeseen. Illalla oli hauska katsella hotellihuoneessa kartasta, miten monta paikkaa olimmekin jo löytäneet ilman sen kummempaa suunnistusta.
1b

1f

1c
Pienen hotellissa vietetyn välilevon jälkeen suuntasimme jälleen kaupungille. Koska ulkolämpötila oli reilusti kolmenkymmenen yli, kipitimme suosiolla läheisen ostoskeskuksen viileyteen. Kyseessä oli siis Galleria Riga -niminen paikka, jossa oli liikkeitä kahdeksassa kerroksessa. Meikäläisen kohdalla taisi tapahtua pieni sekoaminen. En yhtään tiennyt, mihin suuntaan olisin mennyt tai missä järjestyksessä kierrellyt. Kaikkea oli vain yksinkertaisesti liikaa!

Illalla harmittelimme, ettemme omista askelmittaria. Olisi ollut hauskaa seurata, paljonko päivän aikana tuli oikein käveltyä. Olimme nimittäin aivan poikki, kun vihdoin saavuimme hotellihuoneeseen. Mietimme pitkään, kykenemmekö enää liikkumaan illalliselle vai jäämmekö suosiolla lepuuttamaan jalkojamme. Nälkä vei kuitenkin voiton, joten suuntasimme hotellin alakerran ravintolaan. Pidemmälle eivät jalat kantaneet… Buffet oli todellinen pettymys. Hintataso oli melko korkea, mutta ruoka ala-arvoista. Eniten harmitti poikaystävän puolesta, hän kun ei löytänyt oikeastaan mitään syötävää. Joimme myös elämämme kalliin puolen litran veden, kuudella eurolla!
1e

1d

a4