Itse

Kun muutama vuosi sitten erosin silloisesta pitkäaikaisesta poikaystävästäni muistan, miten yksinäisyys ja ikävä iskivät kasvoille välillä kaksin käsin. Yksinäisyys ei vaaninut videovuokraamon hyllyjen välissä tai sohvan takana iltaisin. Ei. Muistan, miten autoni hajosi, kun olin lähdössä joulunviettoon Lohjalle. Seisoin yksin lumisateessa koira kainalossani ja itkin. Itkin, koska en osannut enää mitään. Itkin, koska olin tarrautunut liikaa johonkin toiseen. Olin luottanut, että joku toinen hoitaa ja pelastaa, jos tulee jotain. Mutta silloin, eikä koskaan myöhemminkään se joku enää ollut siinä. Oli pärjättävä yksin.

Muistan, miten opettelin silloin elämään ja ennen kaikkea selviytymään yksin. Oli aloitettava ihan pienistä asioista, kuten lamppujen vaihdosta ja lipaston maalaamisesta. Hieman myöhemmin osasin jo käyttää porakonetta ja ruohonleikkuriakin.

Ja vaikka silloin siellä lumisateessa seistessäni lupasin itselleni, etten enää koskaan halua tarrautua keneenkään toiseen, huomasin tänään, että olen lipsunut päätöksessäni. Salakavalasti juttu on mennyt taas niin, että on minun hommat ja sinun hommat. Minä pyykkään ja pyyhin pölyt, toinen vaihtaa lamput, imuroi ja korjailee pesu- ja tietokoneet.

Niinpä tänään, kun puhelimeni lakkasi toimimasta, olin taas ihan hukassa. Toinen ei ollutkaan heti siinä pelastamassa, vaan kehotti pärjäämään itse. Ja hetkeksi palasin taas parin vuoden takaiseen ja olin varma, etten pärjäisi. Mutta pärjäsin minä. Sitten lopulta. Ja voi, miten ylpeä itsestäni olinkaan.

Tennisinspis

IMG_3195.jpgTänä kesänä olen löytänyt lapsuuden ja nuoruuden rakkaan harrastukseni, tenniksen, uudestaan. Muistan, miten yläasteella ja lukiossa kävimme siskoni kanssa kesäisin tenniskursseilla ja kotona pelasimme epämääräistä ”kotitennistä” asvalttiteillä. Joskus tenniskurssin pitäjältä meni hermot meidän kanssamme, kun halusimme itsepintaisesti pelata omilla säännöillämme.

Turku-vuosina kukaan ei ole ollut innokas pelaamaan kanssani. Tennis on kuulemma vaikeaa. Niinpä hautasin haaveeni moneksi vuodeksi. Mutta kuten olen monta kertaa aiemminkin tajunnut, aina kannattaa avata suunsa. Niin tälläkin kertaa. Valittelin jälleen isoon ääneen kaverilleni, kun kukaan ei suostunut pelikaverikseni. Ja kuinkas ollakaan, kaverini oli kiinnostunut! Ja niin me sitten aloitimme pelaamisen. Vaikka olemme ihan surkeita, meillä on ihan älyttömän hauskaa kentällä hikipäässä läiskiessämme!IMG_3196.jpg

Elokuun kännykkäkuvat

Tässäpä jälleen kännykkäkuvia. Viimeiset Riika-kuvat ovat myös päässeet kollaaseihin mukaan. Lupaan, että ne ovat viimeiset!

Risteilykuvaa Riiasta // Ja toinen heti perään. // Valmiina lähtemään illalliselle. Nopeat peilikuvat sillä aikaa, kun poikaystävä suki tukkaansa kuntoon… // Iltapäiväkahvittelua. Varmaan yksi tämän kesän kuumimmista päivistä!
Vielä pari Riika-kuvaa… Tunnelmallinen meksikolaisravintola aivan hotellimme vieressä. // Ihana Jurmala! // Lentokentällä. Väsymys taisi painaa aika rankasti! // Kävin joskus lenkillä – ja hikoilin.
Syksyistä lenkkimaisemaa. Ensimmäisen kerran tuli tunne, että kesä on oikeasti aivan juuri ohi… // Dobberi the parvekekyttä. // Väsäsin pavlovaa meidän tyttöjeniltaan. // Lähdössä Kaijan keikalle. Huippu ilta!
Dobberi Torvisieni leikki sorsakoiraa. // Syksy on täällä. // Jee, sain synttärikakkua. Pienen vihjailun jälkeen… // Paluu yliopistolle.