Pusuja, naurua, kohtaamisia, rakoille asti käveltyjä jalkoja. Brunssiähkyä, liian myöhään valvottuja öitä ja korkeita mastoja. Takana on ehdottomasti yksi kesän parhaimmista viikonlopuista.
Lauantaina suuntasimme Jokirantaan ihailemaan purjeveneitä. Olen aina ollut sitä mieltä, että vesi ja erityisesti meri on minun juttuni. Ja siellä väenpaljoudessa sukkuloidessani, meriveden tuoksua haistellessa ja korkeita mastoja ihaillessa ajattelin, että jos en edellisessä elämässäni ollut joku meri-ihminen, niin ehkä minusta vielä tulee sellainen. Purjehtija vailla päämäärää. Seikkailija.
Siellä suurten mastojen keskellä mietin myös omia vahvuuksiani. Tiedän, että ystävieni mielestä luovuuteni ja tunneälyni ovat ehdottomasti vahvimpia puoliani. Jos minun taas pitäisi kertoa uudelle ihmiselle vahvuuksistani, mainitsisin ehdottomasti aikatauluttamisen. Välillä olen ehkä hieman liian optimistinen kaikkine suunnitelmineni, mutta saan silti mahdutettua elämäni täyteen ihmisiä ja tapahtumia. Myönnän, että ahdan vapaapäiväni usein ihan liian täyteen, mutta selviän silti. Joudun ehkä hieman nipistämään yöunistani, mutta näin kesällä se ei haittaa.
On ihanaa valvoan ihan liian pitkään ja yhtäkkiä havahtua siihen, että yö onkin taittumassa aamuksi. On jännittävää seurata aamuyön kulkijoita ja miettiä, ovatko he tulossa vai menossa.
Sunnuntaina ehdimme ystävieni kanssa vielä testaamaan Samppalinnan brunssinkin. Olimme tehneet pöytävarauksen reilusti etukäteen, sillä pelkäsimme muuten jäävämme ilman pöytää. Paikan päällä huomasimme huolemme olevan turha. Puolet pöydistä oli tyhjiä, ja vaikka olimme varanneet pöydän pariksi tunniksi, saimme silti jäädä sinne vaihtamaan kuulumisia pidemmäksi aikaa.
Samppalinnan brunssi oli ihan okei. Ei mitenkään ihmeellinen. Sellainen perus. Oli appelsiinimehua, nakkeja ja karjalanpiirakoita. Salaatteja ja kakkupaloja. Paljon valkoista ja isot ikkunat.
Ja koska viikonlopun teemana on selvästi ollut haaveilu ja kaikenlainen haihattelu, sallin itseni hetkeksi seilata haavemaailmaan, jossa minulla on merenrantahuvila, jonka olen sisustanut sinisellä ja beigellä ja jossa kaikki viihtyvät ja jonka rantakallioilta kaikuu aina nauru.
Ensimmäistä kertaa koko kesänä sunnuntai-iltana oli vaikeaa lähteä.
