Havaintoja Liettuasta

_DSC4952
IMG_5131
– Liettuassa (ja varsinkin Vilnassa) näkee kirkkoja kaikkialla. Ne voivat sijaita aivan vieri vieressä, mutta silti olla tyyliltään erilaisia. Jos ei muuta, niin ovathan ne nyt todella kuvauksellisia!

– Liettuasta löytyi myös todella paljon isoja puistoja, joissa oli totta kai useita suuria suihkulähteitä. Muistan, miten ensimmäisten suihkulähteiden kohdalla olimme innoissamme ja räpsimme kamerallamme kymmeniä kuvia. Kolmannenkymmenennen suihkulähteen kohdalla emme enää jaksaneet olla niin innoissamme…

IMG_5009

– Liettuan liikennemerkkejä ei vaan voi ymmärtää. Varoituskolmioiden sisältä voi löytyä mitä vaan, mustista palloista (tämä on ainoa, jonka saimme selvitettyä! Se tarkoittaa todella vaarallista tietä) säteileviin moottoripyöriin(?). Mielikuvitusta saa todella käyttää, kun kaikenmaailman varoitusmerkeille alkaa keksiä tarkoituksia… Harmittaa, etten ottanut yhdestäkään oudosta liikennemerkistä kuvia!

– Liettuassa kannattaa varata käteistä tankkausreissuille! Huoltoasemilla käy usein vain käteinen – ainakin, jos tankkaa dieseliä. Muutamassa paikassa huomasimme korttimaksun onnistuvan, mikäli kyseessä oli bensan tankkaus. Emme missään vaiheessa saaneet selville, mikä juju tässä piili…

– En äkkiseltään muista nähneeni niin paljon yksisuuntaisia teitä kuin Vilnassa ja Kaunasissa. Eikä siinä vielä kaikki! Nämä yksisuuntaiset tiet on yleensä jaettu neljästä kuuteen kaistaan, ja missään (!) ei näy kaistamerkintöjä. Voin kertoa, että meihin molempiin iski pienoinen paniikki, kun liikenneympyrässä tajusimme, että meidän pitäisi olla viisi kaistaa tuonnempana. Tai ainakin neljä? Kaistaviivoja ei tosiaan ollut, ja muutaman kerran saatoimmekin vain toivoa olevamme edes suunnilleen omalla paikallamme liikenteessä.

– Liettuan metsäisyys yllätti täysin! Kaikkialla, keskustasta maaseudulle asti on todella sankkaa lehtimetsää. Jo ihan Vilnassakin tulee ajoittain olo, että oleilee metsän keskellä. Ja kun sanon, että metsä on sankkaa, todellakin tarkoitan sitä. Esimerkiksi autotieltä ei nähnyt ollenkaan metsien ”sisälle”, sillä lehdistö on kuin muuri autotien vieressä. Tuli kuitenkin jotenkin rauhallinen ja hyvä fiilis, kun luonto ja kaupunkielämä on onnistuttu noin kivuttomasti yhdistämään. Olisin halunnut lähteä kurkkimaan metsiin hieman enemmänkin, mutta matkaseuralaiseni ei ollut aivan samaa mieltä kanssani… Ehkä sitten ensi kerralla!

– Myös parkkeerauskulttuuri on Liettuassa aivan omaa luokkaansa. Auton voi pistää parkkiin käytännössä missä tahansa ja miten päin tahansa. Tuntuu myös, että muista autoilijoista ei niin välitetty: kunhan itse pääsi autosta ulos, ei haitannut, vaikkei naapuriautosta olisi päässyt ulos. Törmäsimme useamman kerran autoihin, jotka olivat ”loukossa” muiden autojen ympäröimänä.

– Rautateiden ylitys on myös yhdenlainen taiteenlajinsa. Todella monen ylityskohdan merkkivalo paloi punaisena (eli kaiken järjen mukaan junan pitäisi lähestyä?), mutta liettualaiset ohittelivat toisiaan ylittäessään rautatietä. Joillakin ylityspaikoilla taas oli henkilökuntaa hätistämässä autoilijoita tasoristeyksen yli, vaikka punainen valo vilkkui uhkaavasti ja varoitusääni(?) repi tärykalvoja. Koskaan emme nähneet junia missään, joten ehkäpä noita varoitusmerkkejä ja -ääniä ei Liettuassa kannata ottaa kovin vakavasti…?

IMG_5053

Kuurin kynnäs

_DSC5214
Liettuan karttaa tutkaillessamme huomasimme maan länsiosassa pitkän maakaistaleen, jonka toinen puoli kuului Venäjälle, toinen Liettualle. Mielenkiintomme heräsi heti, ja pienen googlettelun jälkeen saimme selville, että tuolta maakaistaleella löytyisi myös Kuurin kynnäs, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Päätimme siis lähteä valloittamaan tätä maakaistaletta, maksoi mitä maksoi.

Pohjustukseksi täytyy sanoa, että Klaipéda on Liettuan suosituin lomakohde ja maan kolmanneksi suurin kaupunki. Siellä on ruuhkaisaa aamusta iltaan ja siellä osataan myös rahastaa. Noin parinsadan metrin pituinen lauttamatka Klaipédasta kynnäälle maksoi 11,50 euroa. Tämän lisäksi joutuu vielä maksamaan 20 euron suuruisen summan päästäkseen ajamaan varsinaisen kansallispuiston alueelle. Tämä ”tietulli” on ilmeisesti melko uusi keksintö, sillä muutama vuosi sitten ainoa maksu oli tuo lauttamaksu (, joka sekin oli huomattavasti nykyistä halvempi). Pakko myöntää, että maksettuamme 20 euroa kiukkuisen näköiselle venäläisnaiselle epäilimme, kannattiko ihan oikeasti maksaa noin paljon päästäkseen katsomaan hiekkaa…

Kannatti. Siitä ei pääse mihinkään.

IMG_5160
_DSC5153.jpg
IMG_5159

Ennen Kuurin kynnääseen tutustumista ajoimme Nidaan, joka on suloinen kalastajakylä aivan Venäjän rajan tuntumassa. Sieltä löytyy suloisia puutaloja, kauniita värejä ja vanhanaikaista, pysähtynyttä tunnelmaa. Saapuessamme satama-alueella olikin käynnissä jonkinlaiset vanhanajan markkinat.

Turisteja oli paljon, mikä tuntui hassulta, sillä lähes koko reissumme ajan olimme saaneet olla melko rauhassa. Emme viipyneet kauaa Nidan ihmisvilinässä, sillä olemattomien parkkipaikkojen metsästys (ja melko hintavien parkkimaksu-ilmoitusten katselu) alkoi ärsyttää. Liikkeellä oli myös yllättävän paljon poliiseja, joten ihan mihin tahansa emme viitsineet kilpuriamme jättää…
_DSC5163
IMG_5170
IMG_5168
Pysähdyimme kuitenkin Nidan rannalle, sillä halusimme molemmat päästä uimaan. Merivesi oli yllättävän lämmintä (, vaikka tähän asti olin ollut aina sitä mieltä, ettei merivesi koskaan voi olla tarpeeksi lämmintä) järkyttävästä tuulesta huolimatta. Tuulen takia rantavahdit eivät päästäneet meitä kovin pitkälle uimaan. Meidän tulisi kuulemma joko maksaa kelluntavyöstä tai sitten saisimme tyytyä hieman matalampaan veteen. Matala vesi tarkoitti tässä tapauksessa sellaista ”juuri ja juuri yltää varpaat pohjaan” -syvyyttä. Emme vuokranneet kelluntavöitä.

Ihmeeksemme ranta oli melko rauhallinen. Muutamia turisteja toki oli, mutta ei onneksi mitään järkyttävää ruuhkaa. Hetken vedessä pulikoituamme ja armottomassa tuulessa kuivateltuamme päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, sillä emme olleet ihan varmoja, miten paljon aikaa meidän tulisi varata kynnäiden tutkailuun.
_DSC5195
_DSC5209
Löysimme oikeaan paikkaan hieman puolivahingossa. Pysähdyimme vain tienvarteen, jossa oli paljon muitakin autoja. Ensin luulimme, että kyseessä oli joku pyöräilijöiden tankkauspiste, sillä vettä myytiin ryöstöhintaan muutaman maasturin takakontista… Tarkempi tutkailu kuitenkin osoitti, että olimme oikeassa paikassa. Männikön reunasta nimittäin löytyi pieni kioski (, jota luulimme ensin vessaksi), josta pystyi ostamaan kahden euron lipun, jolla pääsi jatkamaan matkaa Kuurin kynnäälle.

Ensin matkaa taitettiin tuollaisen laudoituksen päällä. Kaikkialla oli kaunista, aurinko paistoi ja tuuli lennätti hiekkaa. Muutaman sadan metrin päästä laudoitus kuitenkin loppui ja loppumatka taitettiin hiekassa tarpoen. Koko matka näköalapaikalle on myös ylämäkeä, joten kaikkein huonokuntoisemmille en voi tätä kokemusta suositella. Muutamat turistit luovuttivatkin kesken kaiken kääntyen takaisin, kun jalka ei enää noussutkaan loputtomassa hiekkameressä…
IMG_5181
IMG_5183
IMG_5185
IMG_5206.jpg
IMG_5200
Kun sitten lopulta pääsimme näköalapaikalle henkemme meinasi salpautua paitsi kiipeämisen myös kauniiden näköalojen takia. Meri siinsi molemmissa suunnissa ja tuntui virkistävältä nähdä havupuita (ja ylipäätään vihreää) kaiken sen aavikon jälkeen.

Aikamme maisemia ihasteltuamme lähdimme laskeutumaan takaisin autolle. Askel oli kevyt alamäkeen ja matka taittui nopeasti. Tuntui hassulta, että hetkeä sitten olimme läähättäneet kuin eläimet matkalla näköalapaikalle.
IMG_5196

_DSC5180

Ristikukkula

IMG_4917
IMG_4925
IMG_4924
_DSC4892
Jo roadtrippiä suunnitellessamme sovimme, että Liettuassa pysähdytään Ristikukkulalla Šiauliaissa (Jurgaičių, Meškuičių). Ja olihan se todellakin näkemisen arvoinen paikka! Ilta-auringossa paikka oli paitsi rauhallinen myös todella tunnelmallinen. Ristejä ja pyhimyksenkuvia sekä rukousnauhoja oli kaikkialla, kaikista mahdollisista materiaaleista valmistettuina. Paikalla olevat muutamat turistit tekivät ristinmerkkejä, puristivat Raamattuja käsissään ja suutelivat rukousnauhoja. Kukaan ei puhunut mitään. Hiljaisuuden rikkoi vain tuulikellojen ääni, joka loi paikkaan aavemaista tunnelmaa…

_DSC4895

IMG_4919

_DSC4921

Neuvostoaikana Ristikukkula on tuhottu peräti neljään kertaan: ristejä on poltettu ja ajettu kumoon maansiirtotraktoreilla. Jostain muistan lukeneeni, että jopa koko kukkula on kertaalleen tuhottu ja tasoitettu. Kaikesta tästä huolimatta sinnikkäät liettualaiset vain jatkoivat kerta toisensa jälkeen ristien pystyttämistä.

Alun perin ristejä on pystytetty neuvostoaikana kadonneiden ja kuolleiden muistoksi, mutta nykyään ristejä tuovat kaikenlaiset kulkijat, liettualaisista turisteihin. Ihmettelimmekin ääneen, miten kaikkein suurimpien ristien kuljetus ja pystytys ovat edes onnistuneet. Muun muassa australialaiset ja jenkit olivat tuoneet kukkulalle muutaman todella suuren puuristin. Niitä katsellessa tunsi itsensä jälleen kerran hyvin pieneksi.

Kuten edelliselläkään kerralla Virossa, meillä ei taaskaan ollut omaa ristiä tai edes rukousnauhaa mukana… Täytyy toivoa, että elämä olisi silti meille molemmille suotuisa jatkossakin.

IMG_4940

Lopuksi vielä vinkki kaikille Ristikukkulalle matkaaville: tien vieressä on maksullinen pysäköinti, mutta auton voi myös jättää joko tien varteen parkkipaikan viereen tai sitten autolla voi ajaa lähes kukkulalle asti. En tiedä, miten hyväksyttyä tämä on, mutta ainakin meidän vierailumme aikana autoja tosiaan oli enemmän pientareilla kuin varsinaisella parkkipaikalla…

IMG_4943

Mökkireissufiasko

_DSC4725.jpg
_DSC4715
Olipa kerran mökkireissu, joka ei ollut ihan niin rentouttava ja nautinnollinen kuin alkuun oli suunniteltu. Tästä saamme kiittää perheen Mustaa Kumiluotia, The Mäyräkoiraa.

Ensimmäisenä iltana Mäyräkoira sujahtaa mökin alle ja aloittaa haukunnan. Sellaisen älyttömän elämöinnin, mitä vain kotikoirana elelevä toope voi pitää, kun luulee vihdoin muuttuneensa metsästyskoiraksi. Kyseessä on toki metsästysrotu, mutta takaisin tarinaan… Ihmisten hermot alkavat kiristyä, ja mäyräkoiraa koitetaan saada esiin mökin alta. Kutsutaan ja maanitellaan. Uhkaillaan. Haukku vain voimistuu. Ilta alkaa hämärtyä ja ihmiset painuvat nukkumaan. Silloin Mäyrä astelee esiin, kipittää mökkiin juuri ennen kuin ovi suljetaan ja yrittää varastaa parhaimman paikan sängystä. Mäyräkoira heiluttaa häntää ja kaivautuu syvemmälle peittojen alle. Ihmiset eivät ole taputtelutuulella. Loppuyö kuunnellaan Mäyrän kuorsausta, joka ei tunnu loppuvan tökkimisestä huolimatta.

Seuraava päivä on lähintään yhtä loistava kuin edellinen. Mäyräkoira aiheuttaa ihmisille ylimääräisiä sydämentykytyksiä jahtaamalla rantakäärmettä ja tekemällä liian läheistä tuttavuutta nuotion kanssa. Ihmisten komennot kaikuvat kuuroille korville. Mäyrä elelee ihan omassa maailmassaan ja tekee mitä haluaa. Päivän kruunaa koirakaverilta ryövätty ruoka sekä ”joku raato” illansuussa. Ihmiset eivät ehtineet erottaa, oliko kyseessä tällä kertaa lintu vai kala… Yöllä ei taaskaan nukuta, kun huonovointista Mäyrää päästetään sisään ja ulos.

DSC_4750
DSC_4690
Kaikki huipentuu kuitenkin vasta kolmantena päivänä, kotiinlähdön jo koittaessa. Tavarat on pakattu ja enää puuttuu koira. Mäyräkoiraa huudellaan ja vihellellään. Ei näy, ei kuulu. Ilmaan huudellaan kaikenlaista lahjonnan, houkuttelun ja uhkailun väliltä. Paikalle tulevat kyllä kavereiden koirat, saariston linnut ja naapurisaaren ihmiset. Mäyrää vain ei näy. Alkaa sataa kaatamalla, ja pian pitäisi jo päästä veneellä yli ennen kuin aallokko kasvaa liian suureksi…

Mäyrän etsinnät jatkuvat tuloksettomina. Ei näy. Sade yltyy. Juuri kun olemme kaikki tulossa siihen lopputulokseen, että Mäyrän voi kyllä hakea saaresta joku toinenkin päivä yksi ihmisistä huutaa, että Hirviövauva on löytynyt. Siellä erään kallion juurella makoilevat Mäyrä ja mäyrän kokoinen kala, jolta on nopealla vilkaisulla syöty ainakin pää ja hieman jotain muutakin. Mäyrä yrittää napata viimeisiä paloja saaliistaan samalla kun ihmiset repivät koiraa ja kalaa erilleen.

Sataa niin helvetisti. Ihmiset ovat kylmissään ja liukastelevat märillä kallioilla. Mäyräkoirakin palelee, sillä yhtäkkiä kaatosade on alkanut haitata sitäkin. Kaikki saadaan veneen kyytiin ja jäätävä kotimatka voi alkaa.

Päästään mantereelle. Mäyrä joutuu autossa jalkatilaan, sillä auto on ihmisistä ja matkatavaroista täynnä. Mäyrä mulkoilee jalkatilasta. Ilmeestä näkee, että neiti ei aio jäädä sinne pitkäksi aikaa. Koko auto haisee kalalle ja märälle koiralle.

Sitten se loppuhuipennus alkaa. Ensimmäinen yökkäys. Kalan pää puskee ulos. Onneksi autossa on yksi muovipussi. Yksi ja ainoa. Pussi täyttyy nopeasti jostain kalan näköisestä, mutta pussia ei voi heittää pois, sillä se on ainoa laatuaan. Kaikki autossa olevat tekevät kuolemaa. Ikkunoitakaan ei viitsi sen kummemmin kaatosateessa avata… Mäyräkoiran on ihan pakko päästä syliin, sillä jalkatilassa oleva oksennuspussi epäilyttää sitä. Sitä paitsi sylistä näkee paremmin ja voi haukkua epäilyttäville kulkijoille, kuten autoille ja ihmisille. Siis jos yrjöpuuskien välissä ehtii.

Koko matka Taivassalosta Turkuun kuluu iloisesti yökkäillen. Ihmiset ja koira, vuoron perään. Yleensä kotiinpaluu tuntuu mukavalta, mutta nyt se tietää vain koiran ja auton pesua sekä madotusrumpaa…

Tästä on taas hyvä jatkaa levänneenä uuteen viikkoon!
_DSC4652

 

Havaintoja Virosta

_DSC4761– Viron asiakaspalvelusta olen tainnutkin mainita täällä blogin puolella jo aiemmin. Kuvailisin sitä lähinnä sanoilla olematon ja uskomaton. Monesti kassalla huomasin olevani tilanteessa, jossa jouduin lähes pyytelemään myyjältä anteeksi, että olin tullut pilaamaan hänen päivänsä. Ostoksia heiteltiin, kuitteja paiskottiin (tai jätettiin kokonaan antamatta) ja myyjä usein ehti livahtaa paikalta ennen kuin sain ensimmäisiä ostoksia laitettua kassiin…

– Suomessa lähimaksuraja taitaa olla 25 euroa. Virossa summa on huomattavasti pienempi, nimittäin 10 euroa. Monta kertaa yritin maksaa parinkymmenen euron ostokseni lähimaksulla, mutta eihän siitä mitään tullut… Ja edellistä kohtaa sivuten, kovin ymmärtäväistä asiakaspalvelua ei tietenkään ollut näissä tilanteissa odotettavissa.

_DSC4781

– Virossa juuri ajokortin saaneet joutuvat liimaamaan autoonsa (/käyttämäänsä autoon) tarran, jossa valkoisella pohjalla on vihreä vaahteranlehti. Tarra liimataan sekä auton etu- että takaosaan, ja se toimii muille autoilijoille merkkinä siitä, että ratissa on kokematon kuski. Uusien kuskien nopeusrajoitukset ovat myös 10 km/h matalammat kuin muilla: jos esimerkiksi moottoritiellä nopeusrajoituksena on 110 km/h, saa ”tarrallinen” kuski ajaa maksimissaan 100 km/h. Tarraa on pakko pitää kaksi vuotta inssin suorittamisen jälkeen.

– Jatketaan autoiluaiheella. Asvalttiin maalatut valkoiset neliöt kertovat turvallisen ja suositeltavan välimatkan suuruudesta. Välimatka edellä ajavaan autoon on siis täydellinen, kun olette molemmat omien autojenne kanssa tällaisten neliöiden päällä. Mainittakoon kuitenkin, että virolaiset itse käyttävät näitä turvavälejä hyväkseen harrastaessaan vaarallisia ohituksia. Niihin on hyvä kiilata, kun vastaan tuleva auto alkaa olla liian lähellä.

IMG_4885
IMG_4901
– Varmaan jokainen Virossa matkustava on ainakin joskus törmännyt uusiin, mahtipontisiin taloihin, joiden rakennus on kuitenkin selvästi jäänyt kesken. Virossa (ilmeisesti erityisesti venäläisten keskuudessa?) on tapana raken(nut)taa sellaisella all in -meiningillä. Yleensä jossain vaiheessa rahat kuitenkin loppuvat kesken ja rakennusvaihekin luonnollisesti stoppaa siihen. Taloja ei välttämättä koskaan saada valmiiksi…

_DSC4765

Budjettipostaus: mitä roadtrip maksoi

IMG_5022
Ennen kuin alan tykittää tänne yksityiskohtaisempia postauksia roadtripistämme, ajattelin hoitaa ikävämmän asian alta pois. Nimittäin kuittien läpikäymisen. Usein muiden matkapostauksia lukiessani jään miettimään, mitä kaikki mahtoi maksaa. Vaikka postauksessa olisi mainittu halvat lentoliput tai puoli-ilmainen polttoaine, matkakuluihin liittyy paljon muutakin. Siksi orjallisesti talletin jokaisen kuitin reissumme ajalta matkavihkon väliin ja toivoin, että ne olisivat siellä vielä koti-Suomessakin. Ja siellähän ne. Paksu pino valkoista liukasta paperia ja pelottavan paljon numeroita…

DSC_4999
Laivaliput: 176 euroa
Jo heti tässä kohtaa kannattaa kauhistua. Mennessä laivalippujemme (2 henkilöä + henkilöauto) hinta oli vielä kohtuullinen, yhteensä 58 euroa. Ostimme liput etukäteen, käytimme muutamia bonuspisteitä – ja säästimme. Takaisin tullessa tilanne oli hieman toinen. Ensin emme olleet varmoja, milloin tulemme takaisin. Kotiinpaluulla ei tuntunut olevan minkäänlaista kiirettä. Sitten se iski. Koti-ikävä. Ja vielä vahvemmin karvavauvaikävä. Lisäksi meistä tuntui, ettei Virossa enää ollutkaan niin paljoa tekemistä, kun perheenjäsenet olivat töissä ja kaikki rahat shoppailtu. Ainakin melkein. Niin me sitten eräänä iltana päätimme, että huomenna lähdetään kotiin, maksoi mitä maksoi. Ja niin me tosiaan tulimme. Maksoimme ensin itsemme kipeiksi (124 euroa, naurettavaa!) päästäksemme paattiin, jonka autopaikat oli muka loppuunmyyty joka toinen minuutti… Kirsikkana kakun päällä oli vielä se, ettei kyseistä matkaa varatessa voinut käyttää bonuspisteitä. Veikkaan, että jos olisimme toimineet hieman järkevämmin (eli varanneet liput ajoissa), loppusumma olisi ollut huomattavasti maltillisempi…

Polttoaine: 110 euroa
Pidimme koko reissun ajan myös kirjaa dieselin hinnoista. Kirjoitin orjallisesti ylös bensa-aseman osoitteen ja kulloisenkin litrahinnan. Näin kotimatkalla oli helpompi miettiä, missä maassa / missä päin olisi järkevintä tankata. Edullisinta diesel oli Puolassa (0,898 e/l) ja Latviassa (0,947 e/l), joten täytimme tankkiamme vain näissä maissa. Virossa ja Liettuassa diesel oli huomattavasti kalliimpaa, ja hinta lähentelikin Suomen hintaluokkaa.

Tietullit, lautta- ja parkkimaksut: 42,20 euroa
Heti alkuun mainittakoon, että tuohon 42,20 euroon sisältyy myös Liettuassa maksettu 20 euron tietulli ja 11,80 euron lauttamatka. Parkkeerasimme automme usein ilmaispaikoille (, jos sellainen sattui löytymään) kuten kauppakeskuksien eteen, mutta eivät parkkimaksut muutenkaan olleet kovin kummoisia: useimmissa paikoissa parkkeerasi puoleksitoista tunniksi muutamalla kymmenellä sentillä. Pärnussa ja Riikan keskustassa oli meidän reissumme kalleimmat parkkimaksut: Riikan keskustassa maksoimme 3e/1h ja Pärnun rannalla 2e/0,5h.

Parkkimaksut ovat siis varsin maltillisia (, jos vertaa esimerkiksi rakkaaseen Turkuun). Kolikoita on hyvä pitää jemmassa parkkimaksuja silmällä pitäen, sillä kaikkialla ei voi maksaa kortilla. Jotkin automaatit tuntuvat myös olevan todella tarkkoja siitä, minkälaisia kolikoita hyväksyvät… Esimerkiksi Jurmalassa, jossa maksetaan kahden euron tietulli, lippuautomaatille kertyi nopeasti pitkä jono, kun automaatti ei hyväksynyt minkäänlaisia kolikoita sisäänsä._DSC5066
IMG_5116

Majoitukset (8 yötä): 158 euroa
Kahdeksan yötä, joista kolme nukuimme hotellissa. Neljä yötä meni sukulaisten luona bunkatessa ja yhden yön nukuimme reippaina retkeilijöinä (…) autossakin. Ensimmäinen hotelliyömme Vilnassa Panorama Hotelissa (Sodu str. 14) maksoi kahdelta henkilöltä 70,00 euroa. Toisen yön nukuimme taas Puolan Suwalkissa, Logos Hotellissa (Tadeusza Kościuszki 120), josta pulitimme 43 euroa. Siinä oli ainakin 35 euroa liikaa… Viimeisen hotelliyömme vietimme Kaunasissa, iki-ihanassa Hotel Babilonasissa (Raseinių g. 25). Jos kyseessä ei olisi ollut budjettimatka, olisimme varmasti jääneet sinne asumaan. Tai jos emme asumaan, niin ainakin useammaksi yöksi. Ihanaihanaihana. Aamupala kuului hotellihuoneen hintaan sekä Vilnassa että Kaunasissa. Puolassa emme olisi edes uskaltautuneet aamiaiselle karmivan hotelliyön jälkeen… Ei siis kuulunut aamiaista tuohon 43 euron hintaan.

Ravintolat: 80,85 euroa
Olimme jo roadtrippiä suunnitellessamme sopineet, että ruuasta saa ja voi tinkiä. Emme kumpikaan haikaile erikoisten ravintolakokemusten tai makuelämysten perään, emmekä muutenkaan ehkä ihan aina ymmärrä ruuan hienoutta. Siispä meille oli välillä ihan ok pysähtyä vaikkapa Mäkkärissä hakemassa burgerit tai syödä kaupan valmissalaattia auton etupenkillä. Muutaman kerran eksyimme kuitenkin myös ravintolaan: Latvian Iecavassa sijaitseva Krogs Sombrero (Rīgas iela 31) oli ainoa ravintola, johon olimme etukäteen suunnitelleet menevämme. Lidosta taas saimme molemmat ”oman näköisemme” ruoka-annokset useammassa kaupungissa ja Puolan Augustówissa herkuttelimme yhtenä iltana pitsat Blues Brothers -ravintolassa (Mostowa 16). Emme siis yhtenäkään päivänä vetäneet mitään kolmen ruokalajin menuuta tai nautiskelleet useampaa viinilasillista ruuan kanssa.

IMG_5264
DSC_4849

Ruokaostokset: 194,75 euroa
Meillä meni kauppaan yllättävän paljon rahaa. Monesta kaupasta tuli ostettua tuliaisia tai jotain ”outouksia”, joita oli pakko päästä testaamaan. Lämpiminä päivinä myös pullovettä, virvoitusjuomia ja jäätelöä kului kiitettävästi. Vaikka kaikissa neljässä maassa onkin edullista käydä kaupassa, tuntuu loppusumma silti hieman pahalta. Myönnetään, muutamat suklaapatukat ja limsat olisi voinut jättää ostamatta!

Ylimääräiset shoppailut: 157,48 euroa
Halpaa kuin saippua! Tuo summa sisältää siis meidän molempien shoppailut (ja niitä kasseja oli paljon…) sekä tuliaiset useammalle henkilölle. Kolusimme aika paljon ale-rekkejä (, koska budjettimatka) ja teimmekin niistä yllättävän hyviä löytöjä. Olimme muutenkin todella hyvään aikaan liikenteessä, sillä lähes jokaisessa kauppakeskuksessa, jossa vierailimme, oli jonkinlaiset alennusten huipennukset menossa: alennukset olivat vähintään -70%, useimmissa jopa -80%. Voin kertoa, että sekoaminen oli lähellä monta kertaa…

YHTEENSÄ: 919,28 euroa. Ja koska en suinkaan ollut reissussa yksin, pitää loppusumma vielä jakaa kahdella. Roadtrip maksoi minulle kaikkiaan siis 459,64 euroa._DSC5020

Missä olisi voinut säästää?

Aika lailla kaikessa varmaan. Kyseessä oli kuitenkin meidän ensimmäinen ulkomaan roadtrippimme, joten pienet sekoilut budjetoinnissa sallittakoon.

Kaikki olisi varmasti ollut helpompaa ja halvempaakin, jos olisimme osanneet suunnitella reissuamme hieman tarkemmin. Jos olisimme tienneet, missä milloinkin liikumme, olisimme voineet varata edullisempia hotellihuoneita ja laivalippuja aiemmin. Toisaalta halusimme kuitenkin säilyttää vapautemme mennä ja tulla fiiliksen mukaan, joka taas sotii tuollaista suunnitelmallisuutta vastaan. Noh, ensi kerralla osaamme ehkä aikatauluttaa hieman paremmin, jolloin voisimme varata ainakin osan hotelleista ennakkoon.

Myös ruuassa ja erityisesti kauppaostoksissa olisi varmasti ollut varaa säästää. On niin helppoa heitellä ostoskoriin kaikkea, kun hinnat ilmoitetaan eurojen sijaan senteissä. Mutta äkkiä niistäkin vaan kertyy maksettavaa.

Seuraavalle autoreissullemme (se tosiaan on jo suunnitteilla!) otamme mukaan myös teltan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Siellä on tilavampi ja mukavampi nukkua kuin autossa eikä meidän tarvitse pakon edessä tyytyä epämiellyttäviin hotelleihin ja hotellihuoneisiin…

Sellaista. Miltä tuo meidän tuhlaamamme rahamäärä teidän muiden mielestä vaikuttaa? Itse olen melko tyytyväinen. Elelimme koko reissun ajan ihan mukavasti, pankkitili on plussan puolella eikä tunnu, että olisimme joutuneet luopumaan tai jäämään jostain paitsi säästösyiden takia.

Kotona jälleen

_DSC5180Joskus sitä sortuu ajattelemaan itsestään ihan liikoja. Että joojoo, eka roadtrip ikinä, liian paljon nähtävää ja ihan liian vähän aikaa, mutta silti ehtii päivittämään blogia. Ei ehdi. Ei ainakaan, jos virtajohto katoilee auton uumeniin ja netti pätkii.

Mutta niin, kotona ollaan jälleen. Jääkaappi on täynnä Napoleon-kakkua, tummaa leipää ja kirsikkajogurttia. Kylpyhuoneessa lojuu kasa vaatteita, jotka pitäisi pestä. Sängyssä on uudet lakanat, jotka ostimme reissusta, sillä halusimme tuoda palasen hotellielämää kotiinkin. Loma ja arkeen paluu ovat vielä sopivasti sekaisin.

Reissumme oli todella onnistunut. Kiertelimme Viroa, Latviaa, Liettuaa ja Puolaa ristiin rastiin. Eksyimme, ihailimme ja välillä pelkäsimmekin. Tunsimme itsemme niin pieniksi suuressa maailmassa, että sitä on mahdoton edes yrittää kuvailla.

Maltan tuskin odottaa, että huomenna pääsen katselemaan ja muokkaamaan kuvia kunnon näytöltä. On niin paljon kirjoitettavaa, etten edes tiedä, mistä aloittaisin. Ja kuten aina, matkakuume on jälleen kotiinpaluun jälkeen todella korkea. Sitä haluaisi vain heti pakata laukkunsa ja lähteä seikkailemaan. Lomaakin on vielä edessä melkein kaksi kokonaista viikkoa, joten toinen irtiotto heti perään houkuttelee kummasti. Matkakassamme tosin on asiasta hieman eri mieltä…