Reittisuunnitelma

kartat.jpg
Vietettyämme päivän Tallinnaa kierrellen tajusimme, että ehkä viimeistään nyt olisi korkea aika ruveta miettimään road trippimme reittiä. Tähän asti olemme tosiaan miettineet matkaa niinkin mustavalkoisesti, että Virosta ajetaan Latviaan, sieltä Liettuaan ja jos istumalihakset vain sen sallivat, poikkeamme myös Puolan puolella. Emme siis missään vaiheessa ole sen tarkemmin miettineet välipysäkkejä, reittiä tai edes paikkoja, jotka haluaisimme nähdä. Aika onnetonta, eikö?

Illalla istuimme alas poikaystäväni perheen kanssa, avasimme kartat ja Google Mapsin ja mietimme, mikä olisi järkevin reitti matkallemme. Poikaystäväni vanhemmat ovat konkareita, mitä tulee autolla matkustamiseen Euroopassa. He ovat kierrelleet siellä ja täällä, nähden kaikenlaista. Stressi helpotti huomattavasti, kun he alkoivat rauhallisella äänellään suositella meille sopivia pysähdyspaikkoja ja ravintoloita. Saimme myös pitkän listan paikoista, jotka eivät puheista huolimatta kuitenkaan ole kovin kummoisia. Matkasuunnitelmamme on siis alkanut hiljalleen hahmottua. Ja ihan hyvä niin, sillä huomenna tosiaan lähdemme ajamaan kohti Latviaa!

Tällä hetkellä reittisuunnitelmamme näyttää tältä:
VIRO: Tallinna – Pärnu – Ikla
LATVIA: Riika – Iecava
LIETTUA: Šiauliai – Vilna
PUOLA: Augustów – Suwałki – Bartoszyce
LIETTUA: Kaunas – Klaipėda
LATVIA: Liepāja – Ventspils – Kolka – Roja – Jurmala – Riika
VIRO: Valga – Tartto – Tallinna

Tuntuu oudolta, ettemme tiedä, missä huomenna nukumme tai mihin ylipäätään päädymme. Kaikki on jotenkin niin suunnittelematonta, että tällainen kontrollifriikkikin menee ihan sekaisin. Tuntuu, että tässä vaiheessa on parempi nostaa tassut pystyyn ja antaa virran viedä. Onneksi koiranhoitaja-siskoni laittoi eilen lohduttavan viestin, jossa kehotti meitä viipymään ihan niin pitkään kuin vain haluaisimme. Hänkin ehkä aisti ilmassa tietynlaista päämäärättömyyttä…

 

Viroon

Täällä sitä istutaan, Megastarin uudehkoilla penkeillä. Lapset huutavat ja innokkaimmat kantavat jo selkä vääränä Tax Freen ostoskassejaan. Perus laivameininkiä.

Olisin halunnut kirjoittaa otsikoksi Baltian roadtrip, mutta totuus on, ettemme vielä tiedä, missä vaiheessa matkamme jatkuu Virosta eteenpäin. Ehkä tiistaina, ehkä vasta lauantaina. Ensimmäistä kertaa ikinä olemme matkalla ilman minuuttiaikataulua tai edes tarkkaa tietoa siitä, milloin tulemme takaisin.

Tarkoituksena on siis matkustaa Tallinnasta Pärnun kautta Riikaan ja sieltä edelleen Vilnaan. Liettua on varsinainen kohteemme, sillä Viro ja Latvia ovat meille molemmille jo entuudestaan tuttuja paikkoja. Reittisuunnitelmamme on kuitenkin jo pelkästään tämän laivamatkan aikana ehtinyt muuttua pariinkin otteeseen, joten saa nähdä, minne lopulta päädymme.

Haluaisin päivittää blogia reissun aikana mahdollisimman paljon, mikäli nettijumalat vaan ovat puolellamme. Paatti saapuu kuitenkin juuri satamaan, joten täytyy lähteä pinkomaan poikaystävän perään….

Tall Ships Races

_DSC4615

Pusuja, naurua, kohtaamisia, rakoille asti käveltyjä jalkoja. Brunssiähkyä, liian myöhään valvottuja öitä ja korkeita mastoja. Takana on ehdottomasti yksi kesän parhaimmista viikonlopuista.

Lauantaina suuntasimme Jokirantaan ihailemaan purjeveneitä. Olen aina ollut sitä mieltä, että vesi ja erityisesti meri on minun juttuni. Ja siellä väenpaljoudessa sukkuloidessani, meriveden tuoksua haistellessa ja korkeita mastoja ihaillessa ajattelin, että jos en edellisessä elämässäni ollut joku meri-ihminen, niin ehkä minusta vielä tulee sellainen. Purjehtija vailla päämäärää. Seikkailija.

_DSC4636
_DSC4625
_DSC4616

Siellä suurten mastojen keskellä mietin myös omia vahvuuksiani. Tiedän, että ystävieni mielestä luovuuteni ja tunneälyni ovat ehdottomasti vahvimpia puoliani. Jos minun taas pitäisi kertoa uudelle ihmiselle vahvuuksistani, mainitsisin ehdottomasti aikatauluttamisen. Välillä olen ehkä hieman liian optimistinen kaikkine suunnitelmineni, mutta saan silti mahdutettua elämäni täyteen ihmisiä ja tapahtumia. Myönnän, että ahdan vapaapäiväni usein ihan liian täyteen, mutta selviän silti. Joudun ehkä hieman nipistämään yöunistani, mutta näin kesällä se ei haittaa.

On ihanaa valvoan ihan liian pitkään ja yhtäkkiä havahtua siihen, että yö onkin taittumassa aamuksi. On jännittävää seurata aamuyön kulkijoita ja miettiä, ovatko he tulossa vai menossa.

_DSC4611
_DSC4601
_DSC4600
_DSC4568
_DSC4565
Sunnuntaina ehdimme ystävieni kanssa vielä testaamaan Samppalinnan brunssinkin. Olimme tehneet pöytävarauksen reilusti etukäteen, sillä pelkäsimme muuten jäävämme ilman pöytää. Paikan päällä huomasimme huolemme olevan turha. Puolet pöydistä oli tyhjiä, ja vaikka olimme varanneet pöydän pariksi tunniksi, saimme silti jäädä sinne vaihtamaan kuulumisia pidemmäksi aikaa.

Samppalinnan brunssi oli ihan okei. Ei mitenkään ihmeellinen. Sellainen perus. Oli appelsiinimehua, nakkeja ja karjalanpiirakoita. Salaatteja ja kakkupaloja. Paljon valkoista ja isot ikkunat.

Ja koska viikonlopun teemana on selvästi ollut haaveilu ja kaikenlainen haihattelu, sallin itseni hetkeksi seilata haavemaailmaan, jossa minulla on merenrantahuvila, jonka olen sisustanut sinisellä ja beigellä ja jossa kaikki viihtyvät ja jonka rantakallioilta kaikuu aina nauru.

Ensimmäistä kertaa koko kesänä sunnuntai-iltana oli vaikeaa lähteä.

_DSC4561

Reunalla

_DSC4219
Muiden riekkuessa Ruisrockissa me päätimme harrastaa hieman maakuntamatkailua. Päämäärätön ajelumme päättyi lopulta tänne:

_DSC4240
_DSC4230.jpg

Olimme varustatuneet Suomen lähenevään iltaan pitkin housuin ja paidoin. Kerrankin voi sanoa, että vähempikin olisi riittänyt. Tunsimme itsemme hieman ulkopuolisiksi kaikkien bikini- ja uimahousuasuisten nuorten joukossa…

Seuraavalla kerralla aiomme ehdottomasti mennä myös uimaan! Poikaystäväni ei luota rohkeuteeni hypätä kielekkeeltä alas, joten löimme 50 eurosta vetoa. Jos hyppään, saan tuon viisikymppiä itselleni. Helppoa rahaa! ;)

Huuhkajankierros

_DSC4054

Halusimme käydä mökkireissullamme kokeilemassa jotain uutta luontopolkua. Sellaista, jossa kukaan meistä ei olisi vielä astellut. Pienen googletteluhetken jälkeen päätimme yhteistuumin suuntaavamme Huuhkajankierrokselle. Reitti vaikutti kiinnostavalta jyrkkine nousuineen, laskuineen ja pitkospuineen. Lisäksi kierroksen lähtöpiste sijaitsi aivan mökkimme läheisyydessä, joten emme voineet keksiä minkäänlaisia tekosyitä pitkistä etäisyyksistä tai kovia kokeneesta autosta.

_DSC4079

Luontoon.fi-sivulla Huuhkajankierroksen on kuvailtu sisältävän melko vaativia nousuja ja laskuja, mutta itse emme kokeneet reittiä mitenkään haastavaksi tai raskaaksi. Omasta mielestäni sivusto antaakin reitistä ihan liian vaikean kuvan… En toki kiellä, etteikö syke olisi paikoitellen noussut varsin korkeaksikin, mutta uskon jokaisen normaalikuntoisen selviävän reitistä vaivatta.

_DSC4075

Me valitsimme hieman vahingossa patikointipäiväksi lomamme lämpimimmän päivän. Ai miten niin vahingossa? No siten, että mökiltä lähtiessämme taivas oli harmaa ja tuulessa tuoksui sade. Ajattelimme, että päivä olisi mitä mainioin hieman pidemmälle tallustelulle. Pakkasin reppuun puolentoista litran pullon vettä, vaikka ajattelinkin sen olevan liioiteltua…

Vaan kuinkas kävikään? Saapuessamme lähtöpisteelle (, joka tosiaan sijaitsee muutaman kilometrin päässä mökiltämme) aurinko alkoi porottaa lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteet tuntuivat nousevan vauhdilla ylöspäin. Yhtäkkiä kaikkialla oli paarmoja, hikeä ja itikoita. Ja loputon jano. Ihmettelimme ääneen sadepilvien katoamista ja mietimme puolitosissamme, että olisimme riisuneet paksut collegehousumme ja hilpaisseet reitin pelkissä alusvaatteissa. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että onneksi emme riisuneet, sillä reitin aikana meidät ohitti aika monta maastopyöräilijää…

Eniten säälitti mäyräkoira, joka pienillä tappijaloillaan yritti siinä armottomassa kuumuudessa pysyä meidän kaksijalkaisten mukana. Jännästi neiti kuitenkin koki ”ihmevirkoamisen” aina, kun suolammen rannoilta löytyi kuolleita kaloja tai hirvenpapanoita oli tarjolla metsäpoluilla. Voin kertoa, että kun karvavauva oli ensin kiskonut kitusiinsa (omistajan raivokkaasta huudosta huolimatta) kuolleen särjen ja sen jälkeen juonut yhteisen juomapullon suusta, meidän kaksijalkaisten jano katosi nopeasti. Tai ainakaan kellään meistä ei ollut enää suunnatonta hinkua saada jakaa vesipulloa mäyräeläimen kanssa…
_DSC4087 _DSC4081

Noin puolivälissä reittiä oli laavu, jossa olisi ollut mahdollisuus yöpymiseen ja makkaranpaistoon. Yöpymistä emme missään vaiheessa edes miettineet, mutta makkaranpaisto meillä oli ollut suunnitelmissa. Tosin siinä vaiheessa, kun hikisinä ja paukamilla saavuimme laavulle, oli kuuma makkara viimeinen asia, jota meidän teki mieli. Niinpä tyydyimme vain lukemaan laavun vieraskirjaa (rakastan niitä!) ja raapimaan itikanpuremiamme.

Kaiken kaikkiaan reissumme oli todella onnistunut. Olisi hienoa päästä vetämään sama reitti joskus talvella, kunnon hangessa lumikenkäillen! Veikkaan, että silloin makkaratkin maistuisivat paremmin…
_DSC4116

Mitä opin matkalla?

Kassialmasta reppureissaajaksi. Lähdimme Berliiniin matkalaukun ja kahden käsilaukun kanssa. Omassa käsilaukussani kannoin muun muassa kahta järkkäriä, videokameraa ja vesipulloa. Ensimmäisen päivän aikana käteni ja erityisesti hartiani tekivät kuolemaa eikä kameran jatkuva kaivaminen laukusta houkutellut enää ollenkaan, päinvastoin.  Seuraavana päivänä suuntasimme reppukaupoille, ja se oli varmasti järkevin tekoni koko loman aikana. Hankimme molemmat siskoni kanssa reput, ja kyllä! Elämä helpottui huomattavasti. Voin vannoa, etten ota enää yhdellekään reissulle isoa käsilaukkua mukaan…

Vähemmän on enemmän – ainakin matkalaukussa. Berliinin reissu opetti minulle monta asiaa: en tarvitse neljän päivän reissulle kolmea paria kenkiä (enkä varsinkaan niitä korkkareita, kun tarkoitus on jalkaisin tutkia kaupunkia mahdollisimman paljon), kahdeksaa paitaa tai kahta hammastahnaa. Tekisi mieli muistuttaa itseään myös siitä, että niitä muutaman euron rättikauppoja on kaikkialla, eli vaikka unohtaisinkin jonkun tärkeän (tai ”tärkeän”) rievun kotiin, jäisin kyllä henkiin. Ei siis kannata pakata laukkua niin, että jo lähtiessä matkalaukku painaa pari sataa grammaa vaille maksimikilomäärän. On huomattavasti rennompaa shoppailla reissussa, jos/kun jotain kivaa tulee vastaan, kun ei tarvitse jo ensimmäisen sukkaparin kohdalla miettiä, montako grammaa olikaan matkaa maksimikilomäärään…

Pelkkä fish eye -objektiivi ei riitä. Kerrankin yritimme olla ovelia kuvauskalustomme suhteen ja ottaa mukaan vain pakollisen rungon ja yhden objektiivin. Hätäpäissämme päädyimme ottamaan uuden fish eyen, koska  sillä saa niin kivoja kuvia rakennuksista. Saahan sillä, mutta silti olisimme kaivanneet kuviimme välillä hieman toisenlaista lähestymistapaa. Harmittelimme jo reissun aikana, miten kuvamme jäävät tylsiksi ja niin kovin samanlaisiksi, kun ne on kaikki otettu samalla objektiivilla. Ensi kerralla pitänee (omistaa paremmat hauislihakset ja) ottaa mukaan useampi objektiivi, vaikka ne toki painavatkin taas laukussa enemmän…

Rullaa, älä viikkaa. Matkan aikana saimme todeta, että kaikkialla hehkutettu vaatteiden rullaamisvinkki on ihan oikeasti varsin toimiva: rullatut vaatteet vievät viikattuja vaatteita vähemmän tilaa matkalaukussa ja kestävät paremmin rypistymättä. Rullaamalla saimme laukkuihimme todella paljon lisää tilaa! Kevyemmiksi vaatteet eivät kuitenkaan muuttuneet (yllättäen…), vaan jouduimme edelleen kikkailemaan painon kanssa painorajoitusten paukkuessa lentokentällä…

Mökillä

_DSC4027 - Copy (3)
Vietimme kokonaisen viikon Pohjois-Savossa mökkeillen. Palasimme viikoksi maisemiin, jotka ovat minulle niin kovin rakkaita ja merkityksellisiä. Siellä olen paitsi viettänyt lämpimimmät kesäni myös haudannut isovanhempani. Siellä olen pakahtunut sekä ilosta että ikävästä.

Silmäkulmani kostuivat reissun aikana useampaan otteeseen. Oli niin monta asiaa, joista olisin halunnut jutella isovanhemmillemme. Kertoa, miten suuren hauen saimme mökkirannasta tai että onnistuimme lopulta tekemään ihan syötäviä muurinpohjalettuja. Olisin halunnut kysyä, mitä se outo aine oli, mitä aina laitettiin itikanpuremiin tai missä ne mökkirannan suurimmat kivet piilottelivatkaan. Totesimme monta kertaa reissun aikana, että mummo ja ukki tekisivät tämänkin paremmin. Tai tietäisivät.

IMG_4837
Yritimme viikon aikana niin kovasti elää vanhoja hyviä hetkiä uudelleen. Yritimme muistella, miltä kaikki tuntui, maistui tai tuoksui vuosia sitten. Upposimme välillä niin syvälle omiin muistoihimme, että unohdimme hetkittäin jopa toisemme.

Letitimme siskoni kanssa joka päivä toistemme hiukset. Koska se kuuluu asiaan. Mummo sanoi aina, että pitkät hiukset tulee pitää letillä. Luimme myös sarjakuvia, joita olemme lukeneet niin monta kertaa aiemminkin ja joiden jokaisen puhekuplan osaamme yhä ulkoa. Grillasimme ulkona (- jopa vesisateessa!), sillä niin teimme lapsuutemme kesinäkin. Etsimme pusikoista sopivia makkaratikkuja, vaikkemme edes paistaneet makkaraa. Kuljimme rantaan suoreittiä pitkin, vaikka vieressä olisi mennyt hiekkatie. Haistelimme suopursuja ja kilpailimme siitä, kenen saappaat uppoavat syvimmälle suohon – aivan niin kuin lapsena teimme. Rakensimme rannalle hiekkalinnoja, keräsimme malminpaloja ja kahlasimme niin syvälle järveen, että shortsimme kastuivat.

Haimme kaivosta vettä hyppien samoille isoille kiville kuin lapsena aina loikimme. Söimme aamupalaksi karjalanpiirakoita (niitä oikeita) ja napsimme pitkin päivää keksejä peltipurkista. Kalastimme mökkirannasta, mutta koukuissa ei ollut matoja, sillä oikeasti emme halunneet saada mitään. Lapsena meillä oli ollut ukki, joka oli irrottanut limaiset kalat koukusta ja päästänyt ne sitten menemään. Nyt meillä ei ollut ketään, joka olisi ollut tarpeeksi rohkea irrottamaan kalat koukusta. Me valvoimme ihan liian pitkään, pelasimme ristiseiskaa ja Alfapetiä, vaikka tiesimme, että aamulla pitäisi nousta aikaisin. Joinain aamuina nousimme ennen auringonnousua ja kuuntelimme kurkien laulua. Maailma oli kaunis eikä ikävä ollut saanut meitä vielä kiinni. Hetken ajan huijasimme itseämme ajatuksella, että isovanhempamme nukkuisivat vielä omassa makuualkovissaan ja että meillä olisi kaikki maailman aika käytettävissämme. Välillä halusimme niin kovasti mennä ajassa taaksepäin, että se teki oikein kipeää.

_DSC4032
Ja kun sitten torstaina teimme lähtöä mökiltä, kaikkien mielessä päällimmäisenä oli kiitollisuus. Ihan kaikesta. Mökistä, muistoista, rakkaudesta. Suunnaton kiitollisuus siitä, että niin monet elämäni onnelliset hetket ja muistot liittyvät mummolaan ja mökkiin. Ja vaikka edelleen on vaikeaa hyväksyä sitä, etteivät isovanhempamme enää ole täällä meidän kanssamme, osaamme ehkä nähdä asiat hieman toisin. Enää emme jossittele tai ole vihaisia siitä, että heidät vietiin niin nopeasti ja yllättäen meidän luotamme. Nyt osaamme olla kiitollisia. Kiitollisia siitä, että he olivat juuri meidän isovanhempamme. Kiitollisia siitä, että meillä on nyt niin paljon muisteltavaa ja ikävöitävää. Että ehdimme kuitenkin olla yhdessä niin kauan. Kiitos.

_DSC4016